Tavaroiden vähennysprojekti ei suinkaan lopu siihen, että tarpeettomat tavarat saadaan erotettua tarpeellisista. Roju pitää saada ulos asti kotoa. Tällä hetkellä pyörittelen päässäni vaihtoehtoja roskis, lahjoitus ja myyminen. Kaatopaikka kuulostaa houkuttelevan helpolta, mutta ekologisesti ajatellen ei ole vastuullista kipata käyttökelpoista tavaraa tukkimaan jätelaitoksia. Tavoitteena on, että omaan kierrätyspisteeseensä päätyvät meiltä vain täysin käyttökelvottomat rojut, joita kukaan ei halua edes korjata. Mutta sitten tulee vastaan se vaikeampi kysymys, mitä teen tälle kaikelle käyttökelposelle tavaralle, joka on muuttunut rojuksi vain minulle. Lahjoitanko vai myynkö?
Lahjoittaminen
Ah, niin ihanan helppoa. Kun aloittelin rojun raivaamista, kärräsin pienen pakettiautollisen siististi pakattuja pahvilaatikoita suoraan pelastusarmeijalle. Erottelin joukosta pois vain selkeät roskat, eli rikkinäiset esineet ja ikivanhan elektroniikan. Yhdessä iltapäivässä valtava vuori tavaraa oli poissa kodistani, mikä helpotus. Kaiken lisäksi sain vielä hyvän mielen, kun ajattelin tavaroistani olevan hyötyä tarvitseville. Joukossa oli paljon esineitä, joiden tiesin varmasti menevän hyvin kaupaksi. Silti en harmitellut ”menetettyjä” rahoja tippaakaan. Olisin voinut vaikka maksaa siitä, että joku ottaa tarpeettomat laatikot käsistäni.
Jälkikäteen ymmärsin, että joukkoon eksyi kuitenkin myös paljon käyttökelvotonta tavaraa. Vaikka itse voisin vielä käyttää hieman nuhjaantunutta paitaa, ei kukaan osta sitä kirpputorilta. Ei tässä maailmassa, jossa tavaraa on yllin kyllin. Rojustani eroon hankkiutuminen oli todennäköisesti pelastusarmeijalle myös ikävä rasite. Viime vuosina olen törmännyt useampaan artikkeliin, joissa kerrotaan miten vaatelahjoitusten laatu on heikentynyt ja iso osa lahjoituksista päätyy jätteeksi. Nykyään kysyn itseltäni jokaisesta lahjoitettavasta esineestä, suostuisinko itse ottamaan tämän vastaan.
Täältä löytyy kattava lista siitä, mitä tehdä vaatteille ja kodin tekstiileille, jotka eivät kelpaa edes uffiin.
Myyminen
Omien vanhojen tavaroiden myyminen on ihana tapa tienata rahaa. Kotiin ilmestyy tilaa, turha roina häviää ja siinä samalla vielä tienaa. Lisäksi tavaran tietää varmasti päätyneen käyttöön, onhan seuraava omistaja kokenut sen jopa rahan arvoiseksi. On mukavaa, kun joku muukin arvostaa minun vanhoja rojujani. Kirpputorilla kököttäminen on myös mainio tapa oppia, mitkä tavarat on helppo kierrättää ja mitkä eivät. Tieto helpottaa lahjoituspäätöksiä, muutaman kirpparikeikan jälkeen osaan arvioida lennosta kannattaako jokin tavara lahjoittaa, vai hävittää. Uusia tavaroita hankkiessa näen tavaran kirpputorin pöydällä ja arvioin sen kierrätysarvoa, eli jatkuuko tavaran elämä enää sen jälkeen, kun en itse sitä tarvitse.
Myyminen on kuitenkin vaivalloista. Tienatut rahat ovat usein vain hiluja vaivannäköön nähden. Nykyisessä tavaratungoksessa kirpputoribisnes pyörii täysin ostajien ehdolla. Tavaraa on liikaa, turhasta eroon pyrkiviä on paljon. Vaikka omat tuotteet olisivat ihan hyviä, eivät ne välttämättä mene kaupaksi. Hinnoittelu on vaikeaa. Tunnearvoa ei voi mitata rahassa, siksi lahjoitan tärkeämmät esineet mieluummin ilmaiseksi, kuin alan pyytämään niistä jotain riittämätöntä hintaa.
Nokonuuka 