Kotitöitä on pakko tehdä ja yleensä pyrin suorittamaan ne mahdollisimman nopeasti pois alta. Huitaisen tiskit pois, lykkään pyykit narulle ja lakaisen lattian äkkiä, että pääsen keskittymään johonkin mukavampaan.
Pikaisen suorittamisen keskellä törmäsin kapinoivaan ajatukseen. Mitä jos tekisinkin kotityöt keskittyen, nautiskellen. Tiskatessa tunnustelisin miten hauskalta lämmin vesi tuntuu, tuoksuttelisin saippuaa ja iloitsisin jokaisesta puhdistuvasta astiasta. Suhtautuisin pyykkien ripustamiseen meditaationa, suoristaisin saumat ja asettelisin vaatteet narulle huolella. Kohtelisin vaatteita niiden ansaitsemalla huolenpidolla, jotta ne säilyisivät käytössä pidempään.
Ensireaktioni oli huvittuneisuus. Ihan kuin ehtisin, tai edes haluaisin, kiireisen arjen keskellä lähteä venyttelemään ja vanuttelemaan niiden ikävimpien hommien tekemistä.
Erään täyttäkin täydemmän päivän keskellä tiskivuori vaati välitöntä huomiota. Päätin kokeilla keskittyvää asennetta, ei siinä kai mitään häviä. Huomasin, että tiskiaine tuoksuu hyvältä ja että lautasia harjatessa todella näkee työnsä jälken. Katselin jokaista lasia ja tunsin tyytyväisyyttä niiden muuttuessa kirkkaan puhtaiksi. Kiireet ja määräpäivät unohtuivat hetkeksi.
Lopulta huomasin suureksi hämmästyksekseni tiskihetken olleen päivän paras pala. Eikä siihen edes kulunut sen kauempaa kuin normaalisti. Aion ehdottomasti kokeilla keskittyvää ja nautiskelevaa suhtautumista kotitöihin jatkossakin. Aina se ei toimi, se on selvä, mutta ehkä edes toisinaan. Silloin kun vähiten huvittaisi.
Nokonuuka 