Luulin tarvitsevani

Olen jo pitkään kuvitellut, että jokainen nainen tarvitsee hiuspannan, jolla saa hiukset kätevästi pois kasvoilta niitä pestessä tai meikatessa. Käyttäväthän naiset niitä kaikkialla: elokuvissa, naistenlehdissä, blogeissa ja mainoksissa. Vaikka hiukseni olivat niin pitkät, että lyhimmätkin ylsivät helposti ponnarille, uskoin vakaasti tarpeen koskevan myös minua.

Ostin joustavasta kankaasta tehdyn ruman hiuspannan. Yritin käyttää sitä, mutta pian se jo unohtui laatikon pohjalle. Uskoin pannan jääneen käyttämättä vain siksi, että se oli niin ruma. Myöhemmin ostin toisen trikoopannan, valkoisen ja pehmeän.  Viikon päästä myös uusi panta kuitenkin lojui käyttämättömänä laatikon pohjalla. Pari vuotta myöhemmin, rojuja raivatessa, heitin tuplakappaleen pois ja otin iloisena valkoisen pehmoisen pannan taas käyttöön. Tätähän minä tarvitsen! Vaan enpä tarvinnut, edelleenkään.

Äskettäin leikkasin hiukseni niin lyhyiksi, että pisimmätkään kutrit eivät pysy ponnarilla ilman pinniviritelmiä. Kasvoja pestessäni turhauduin hiusten kastumiseen, kunnes muistin tavarankarsimiskierroksilla säästetyn valkoisen pannan. Tällä kertaa todella tarvitsin sitä ja vasta nyt siitä oli oikeasti hyötyä. Tunsin itseni hölmöksi, kun tajusin miten olin aiemmin yrittänyt tarvita esinettä, jolla ei ollut minulle mitään käyttöä. Vain siksi, että kuvittelin sen kuuluvan jokanaisen kauneudenhoitoon.

Onkohan kodissamme muitakin esineitä, joita vain luulen tarvitsevani? Sellaisia, joita emme käytä, mutta joita ei myöskään voi heittää pois, koska ne ”kuuluvat jokaiseen kotiin”.

Advertisement