Pääsiäiskoristeet

Minusta on mukavaa koristella kotia aina juhlapyhien aikaan, jouluna luoda lämmintä ja pääsiäisenä keväisen aurinkoista tunnelmaa. Kerran vuodessa käytettäviä sesonkikoristeita löytyikin kaapeistamme isohko laatikollinen, joka koostui enimmäkseen kertakäyttöiseksi tarkoitetusta halvasta muovihärpäkkeestä. Muuton yhteydessä hankkiuduimme eroon lähes kaikista, jäljelle jäi vain kenkälaatikollinen tunnearvoista joulutavaraa.

Nyt, kun muoviset tiput ja pahviset munat olivat poistuneet parempiin koteihin, piti pääsiäisen koristeluun ottaa tuore asenne. Lopulta koti muutti ilmettään yllättävän pienellä vaivalla. Rahaakin kului vain viisi euroa, sillä sen verran maksoi kolmen narsissiruukun paketti lähikaupassa. Loput koristeet olivat juhlaherkkuja, joista kauneimmat jätin esille kaappiin sullomisen sijasta: yrttiruukut, hedelmät, suklaamunat ja muutama sukulaislasten kanssa maalattu kananmuna.

Tärkein raikkaan kevättunnelman tuoja oli kuitenkin pikasiivous, sillä siistissä kodissa kelpaa köllötellä ja lomailla. Emme pyrkineet täydellisyyteen ja riittävä siisteystaso saavutettiin tekemällä normaalit rutiinit hieman pidemmän kaavan mukaan. Ne narsissit varastavat kuitenkin huomion pieniltä pölyiltä. Ainakin jos päätän niin.

Ilman tietokonetta

Terveisiä muuton keskeltä. Tärkeimmät käyttöesineet on jo nostettu uusille paikoilleen ja normaali arki sujuu ongelmitta. Vähemmän tärkeät tavarat lojuvat edelleen yhdessä suuressa kasassa keskellä olohuonetta. Tietokone näiden joukossa.

Tällä hetkellä taloutemme ainoa nettilaite on vanha älypuhelin. Sillä saa hoidettua pankkiasiat, tarkistettua bussiaikataulut, etsittyä reseptin illan ruokaan ja vastattua kiireellisiin sähköposteihin. Opiskeluhommat tehdään yliopiston kirjastossa, työasiat töissä.

Mitä sitten elämästä ilman tietokonetta puuttuu? Pois ovat jääneet ainakin tyhjänpäiväinen nettisurffailu uutissivustoilla, tv-sarjojen seuraaminen, blogien lukeminen ja Nokonuukan kirjoittaminen.

Tilalle olen saanut valtavasti aikaa iltoihin. Olen pyyhkinyt pölyt ompelukoneesta, korjannut ikuisuusprojekteja keskeneräisten käsitöiden laatikosta ja pitänyt tiskipöydän siistinä. Olen viettänyt aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, kokeillut uusia reseptejä ja syönyt hyvin. Menen ajoissa nukkumaan ja aamuisin herään pirteämpänä kuin aikoihin.

Tietokoneelle on kuitenkin paikka jo katsottuna. Välillä opinnot ja työt nimittäin tulevat väistämättä kotiin. Musiikkia kuuntelemme lähinnä tietokoneen kautta, ja se on myös tärkein väline valokuvien hallintaan. Enkä taida olla halukas luopumaan blogistakaan.

Silti tyhjänpäiväiseen tietokoneella istumiseen kulutetun ajan määrä on nyt valjennut kaikessa karuudessaan. Haluan pitää sen jatkossa minimissä. Voi toki olla, ettei koneen ääreen enää edes tee mieli istahtaa, olenhan löytänyt parempaa tekemistä. Mutta tietokoneen vetovoima on petollinen, sen vastustaminen saattaa vaatia konkreettisia toimia. Ehkä koneen voisi sijoittaa johonkin vähän hankalaan paikkaan tai ehkä voisin määrätä itselleni rajoitteita ruutuaikoihin.

Kotitekoisen ekosiivouksen mahalasku

Kesällä innostuin ekologisista siivousaineista. Kaupoissa niiden hinnat huimasivat päätä, joten tutkimusmatka suuntautui vanhan kansan nikseihin. Kannoin kotiin kolmen litran kanisterin etikkaa.

Laimentamalla etikkaa veteen sain aikaan riittävän tehokkaan puhdistusaineen. Pesin keittiön ja kylpyhuoneen etikkalioksella ja lopputulos kiilsi puhtaana. Haju ei kuitenkaan ollut miellyttävä. En tarvitse siivotusta kodista todisteeksi tymäkkää ”puhtauden” eli puhdistusaineen tuoksua, mutta miedosti vanhalta säilykkeeltä tuoksahtava kylpyhuone ei herättänyt mielikuvaa puhtaudesta.

etikkaLaitoin googlen laulamaan ja löysin erilaisia niksejä, miten etikan hajua voi parantaa. Ensin kokeilin eteerisiä öljyjä. Niiden lupailtiin jopa lisäävän mm. desinfioivia ominaisuuksia puhdistussuihkeeseen. Haju häivyttyi hieman ja muutaman tunnin päästä siivouksesta jäljellä oli enää eukalyptuksen tuoksu. Hienoa, mutta ei riittävää, sillä siivoaminen oli edelleen ikävää.

Seuraavaksi kokeilin astetta vaivalloisempaa, mutta tehokkaammaksi luvattua etikan tuoksutusta: sitrusten kuoret. Ohje löytyy täältä. Ostin ison kasan appelsiineja, sitruunoita ja greippejä. Hyödynsin sisällön sitrussalaattiin ja pakkaseen. Kuoret laitoin likoon etikkaan, odotin muutaman viikon ja toivoin parasta. Lopputulos tuoksui jo suhteellisen miellyttävältä, iloisena siirsin tuoksutetun etikan purkkeihin ja kaapin perälle odottamaan käyttöä. Mutta sinne se myös jäi.

Hyvältä tuoksuvan siivousaineen kanssa kotitöiden tekeminen nautiskellen on mahdollista, mutta etikan kanssa kukaan ei halunnut tarttua työhön ennen kuin oli aivan pakko. Siirryimme siivoamaan enimmäkseen vedellä, sillä etikan haju oli edelleen liikaa. Viimeinen niitti oli kylässä käyneen siskoni vilpitön reaktio. Olin juuri pessyt kylppärin kiiltelevän puhtaaksi tuoksutetulla etikalla. Sisko astui sisään ja huudahti ”Hyi, mikä täällä haisee! Onko joku oksentanut?”

Nyt kaivoin kuukausia kaapissa seisseet etikkaliuokset esiin ja tunnustin tappioni. Vaikka etikka toimii jonkun muun kotona hienosti, meille se ei sovi. Kaadoin etikat ruokasoodan perässä viemäreistä alas. Ainakin viimeisenä työnään ne saivat puhdistaa putkistoa. (Sooda muuten löysi tiensä vakituiseen siivouskäyttöön, mutta siitä lisää myöhemmin.)

Ps. Otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvästä ja myrkyttömästä yleispuhdistusaineesta!

Kuva täältä

Kaappi tyhjäksi

Valittelin äskettäin tavaroiden karsimisessa vastaan tullutta motivaatiopulaa. Asiaa pyöriteltyäni ja pähkäiltyäni löysin uuden tavan huijata itseni innostumaan. Tavan, jolla todistan karsimisen tarpeellisuuden: päätin raivata muutaman kaapin ja huonekalun kokonaan tyhjiksi.

Vaikka nykyisessä kodissa tavaramäärä vaikuttaakin sopivalta, ei uudessa kodissa tule olemaan läheskään näin paljon kaappitilaa. Kiinteitä kaappeja on vähemmän ja tilanpuutteen vuoksi luovumme myös muutamasta säilytyshuonekalusta. Siksi huonekalujen ja kaappien tyhjäksi raivaaminen on välttämätöntä jossain vaiheessa. Miksei siis jo nyt? Tällä tavalla saamme huonekalut saman tien kiertoon, eikä niistä tarvitse murehtia enää muuttopäivänä. Tyhjiin kaappeihin taas voimme siirtää lahjoitettavaksi viemistä odottavien tavaroiden laatikot. Näin kierrätysboksit ovat helposti saatavilla, mutta poissa jaloista.

Ensimmäisen palasen, eli yhden vetolaatikon tyhjensin tänään. Osan tavaroista karsin kokonaan pois, mutta suurimman osan totesin edelleen tarpeellisksi ja siirsin ne muihin kaappeihin. Siirrettyjen tavaroiden tieltä piti niistä muistakin kaapeista tyhjentää rojua. Loppujen lopuksi sieltä täältä karsituista tavaroista koostui jo huomattava kasa.

Hurraa! Vaikka karsimisprosessi olikin puuduttavaa nyhjäämistä, eli yksittäisten tavaroiden poistamista sieltä täältä, sain  kuitenkin palkintona ihastella tyhjää tilaa. Nyt en malta odottaa ensimmäisen kokonaisen huonekalun tyhjentämistä ja ovesta ulos kantamista. Motivaatiopula on hetkeksi selätetty.

Kotitöitä nautiskellen

Kotitöitä on pakko tehdä ja yleensä pyrin suorittamaan ne mahdollisimman nopeasti pois alta. Huitaisen tiskit pois, lykkään pyykit narulle ja lakaisen lattian äkkiä, että pääsen keskittymään johonkin mukavampaan.

Pikaisen suorittamisen keskellä törmäsin kapinoivaan ajatukseen. Mitä jos tekisinkin kotityöt keskittyen, nautiskellen. Tiskatessa tunnustelisin miten hauskalta lämmin vesi tuntuu, tuoksuttelisin saippuaa ja iloitsisin jokaisesta puhdistuvasta astiasta. Suhtautuisin pyykkien ripustamiseen meditaationa, suoristaisin saumat ja asettelisin vaatteet narulle huolella. Kohtelisin vaatteita niiden ansaitsemalla huolenpidolla, jotta ne säilyisivät käytössä pidempään.

Ensireaktioni oli huvittuneisuus. Ihan kuin ehtisin, tai edes haluaisin, kiireisen arjen keskellä lähteä venyttelemään ja vanuttelemaan niiden ikävimpien hommien tekemistä.

Erään täyttäkin täydemmän päivän keskellä tiskivuori vaati välitöntä huomiota. Päätin kokeilla keskittyvää asennetta, ei siinä kai mitään häviä. Huomasin, että tiskiaine tuoksuu hyvältä ja että lautasia harjatessa todella näkee työnsä jälken. Katselin jokaista lasia ja tunsin tyytyväisyyttä niiden muuttuessa kirkkaan puhtaiksi. Kiireet ja määräpäivät unohtuivat hetkeksi.

Lopulta huomasin suureksi hämmästyksekseni tiskihetken olleen päivän paras pala. Eikä siihen edes kulunut sen kauempaa kuin normaalisti. Aion ehdottomasti kokeilla keskittyvää ja nautiskelevaa suhtautumista kotitöihin jatkossakin. Aina se ei toimi, se on selvä, mutta ehkä edes toisinaan. Silloin kun vähiten huvittaisi.

Kiireettömyyden tuntu

Tuttavani on tehnyt joulupukin töitä nyt jo kymmenen vuotta. Tänä vuonna hän oli yhden illan aikana käynyt 17 eri kodissa. Yhdessä paikassa ehtii kuulemma olla maksimissaan kymmenen minuuttia. Pukilla on siis melkoinen kiire, miten tällä yhtälöllä suodaan jokaiselle perheelle se unohtumaton ja rauhallinen jouluhetki? Salaisena kikkana toimii kuulemma tarkoituksella luotu kiireetön tunnelma. Pukki elehtii rauhallisesti, puhuu kiireettä, huomioi jokaisen lapsen ja pitää tilanteen hallinnassaan. Kello tikittää takaraivossa, mutta sitä ei näytetä ulospäin. Jokainen perhe saa oman rauhallisen aikansa, joka ei kuitenkaan veny yli kymmenen minuutin. Kiireettömyyden luominen ilmeisesti onnistuu, sillä perheet haluavat saman pukin seuraavanakin vuonna.

Huomasin saman keinotekoisen kiireettömyyden oivaksi selviytymisstrategiaksi jouluruuhkaisissa ruokakaupoissa. Lähdin ostoksille vauhdikkaasti, nappasin ostoskärryni valmiina taistoon ja sukelsin puikkelehtimaan ruuhkan sekaan kuin videopelissä. Tuossa on sopiva kolo. Eih! Tuo ärsyttävä nainen ehti kiilata eteen, mutta mahtuisinko tuosta. Miksi nämä ihmiset eivät osaa kävellä niin kuin minä haluan?! Sitten joku ajoi kärryllään kantapäilleni ja anteeksipyynnön sijaan ärähti vihaisena. Ettäs kehtasin kävellä siinä. Loukkaannuin sydänjuuriani myöten, mutta ymmärsin samalla itse käyttäytyneeni hetki sitten samoin. Asenteeni oli ollut yhtä ärhäkkä, vain kärryillä kolhiminen puuttui. Sitten hävetti.

Päätin rauhoittaa kauppareissun, eihän joulua sovi aloittaa suuttumalla tuntemattomille vihannesosastolla. Jatkoin matkaa kävellen kyllä reippaasti väljissä kohdissa, mutta ruuhkaisissa tukoksissa astelin hitaasti ympäristöä tarkkaillen. Muistin napata jokaisen tuotteen kyytiin omalta paikaltaan, eikä mitään tarvinnut palata hakemaan. Päästin kiireisimmät hurjapäät ohitseni, eikä muiden käytös enää ärsyttänyt tällaista sivustakatsojaa. Sain ostokseni kotiin lopulta yllättävän nopeasti. Olen varma, etten kiirehtimällä olisi selvinnyt kauppareissusta yhtään sen nopeammin. Tai ainakaan näin hyvillä mielin.

Uuden vuoden lupauksia olosuhteiden pakosta

Yleensä sitoudun elämää parantaviin päätöksiin silloin, kun on niiden aika, en kalenterikuukausia mukaillen. Tällä kertaa muutoksen aika sattuu olemaan nyt, vuoden vaihteessa. Tein kaksi päätöstä.

Vähennän tavaran määrän noin puoleen nykyisestä

Tämän vuoden aikana meillä on edessä muutto. Uutta asuntoa ei vielä ole löytynyt, mutta toivotun sijainnin ja taloudellisen tilanteen huomioon ottaen uusi koti tulee olemaan nykyistä noin puolet pienempi. Tällä hetkellä tavaran määrä on asettunut melko lailla sopivaksi tähän ympäristöön, mutta neliöiden puolittuminen vaatii radikaalia vähennysprojektia. En voi turvautua aiempaan tottumukseen, eli hitaaseen, kerros kerrallaan tapahtuvaan tavaran vähentämiseen. Nyt puolet omaisuudesta pitää saada kiertoon muutamassa kuukaudessa. Haastetta riittää, sillä jokainen esine on jo kertaalleen käyty läpi ja päätetty säästää.

Leikkaan menoista pois kolmasosan

Pari vuotta sitten huomasin talouteni lähteneen huolestuttavaan mahalaskuun. Tuloja oli vakityön ansiosta mukavasti, mutta palkka hupeni parissa päivässä lähinnä turhuuksiin ja edellisen kuun velan maksamiseen. Marraskuun palkka oli käytetty jo lokakuussa. Pikaisen ryhtiliikkeen ansiosta sain talouden raiteelleen ja velat nolliin. Innostuneena uudesta vapaudesta vaihdoin täysipäiväiseen opiskeluun ja elin puolikkailla tuloilla rikkaampaa elämää, kuin koskaan aiemmin.

Tänä vuonna opiskelujen loppurysäys ja opintotukikuukausien loppuminen tarkoittavat huomattavaa kuoppaa talouteen. Tällä hetkellä olen saanut menot sopimaan pienehköihin tuloihini mukavasti. Rahaa on jäänyt jopa säästöön kuukausittain. Tulojen lasku vaatii kuitenkin uudelleenjärjestelyä. Päätä huimaa, kun katson budjetin pikkuruisia summia. Opintojen loppuun saaminen on kuitenkin niin tärkeää, että sen vuoksi olen valmis elämään vaikka näkkileivällä. Saanpahan tilaisuuden etsiä ja löytää uusia nuukailutapoja sekä oppia lisää elämän rahaa tärkeämmistä asioista. Sitten joskus, jos saan pätevyyttäni vastaavan työn ja tulot nousevat taas huimiksi (suomalaisen keskitulon tasolle), osaan toivottavasti arvostaa rikkauttani ja elää varojeni mukaan.

Vuosi tulee olemaan haastava, mutta jännittävä. Odotan innolla!

Kun se ainoa häviää

Minimalismin huono puoli konkretisoituu silloin, kun jokin esine hajoaa tai häviää. Kaapissa ei olekaan korvaajaa ja silloin pitää pärjätä ilman.

Minulla on vain yksi hiusharja ja se on paras ikinä kokeilemani, aivan mahtava. Tai siis oli. Nyt se on hävinnyt. Kadonnut lopullisesti. Kaapit kotona, harrastuspaikoissa ja ystävien luona on pengottu läpi, tuloksetta.

En ole harjannut hiuksiani ainakaan pariin viikkoon. Olen lotrannut hoitoainetta vähän runsaammin ja koittanut haroa pahimipia takkuja auki sormin. Suosin lettikampauksia ja pidän hiuksia kiinni. Näinkin pärjää, mutta ei tämä kovin hehkeältä tunnu. Nyt olen todistanut itselleni, että hiusharja todella on esine, joka ansaitsee paikkansa kotonani.

Ostosnihkeys ja nuukailu alkaa näköjään upota tapohin ja tottumuksiin, koska en millään haluaisi ostaa uutta. Toivon vanhan harjan maagisesti ilmestyvän jostain. Jouluruuhkaiset kaupat eivät houkuta, ostotahtia vauhdittavien joululaulujen ja mainostykityksen sekaan tunkeminen on jo ajatuksena väsyttävä.

Tänään vihdoin purin hammasta, marssin tavaratalon kosmetiikkaosastolle ja ostin harjan. Olin päättänyt, etten hehkuta blogissani yhtäkään ostosta, en ikipäivänä. Mutta tällä kertaa syön päätökseni ja sanon: Oli hyvä ostos.

Liian ison pala

On yksi selkeä merkki, josta huomaan yrittäväni tehdä liikaa. Sotku.

Toisinaan yritän saada tehtyä jättimäisen projektin vähän liian lyhyessä ajassa, tai monta eri hommaa yhden päivän aikana. Silloin energiaa ei riitä mihinkään muuhun kuin välttämättömään ja jäljet jäävät korjaamatta.

Essee lähtee määräajassa, mutta työpöytä on täynnä muistiinpanoja, aukinaisia kirjoja ja suttupapereita vielä seuraavana päivänäkin. Ruoka valmistuu syötäväksi, mutta likaisten astioiden pino kasvaa ja ylijäänyt ruoka unohtuu laittaa jääkaappiin. Ompelutyöstä tulee käyttökelpoinen, mutta tarvikkeet jäävät lojumaan pöydille ja langanpätkiä löytyy pian joka puolelta kotia.

Asiat kasaantuvat ja yhtäkkiä ennen niin siisti koti näyttääkin kaatopaikalta. En edes ymmärrä, mistä kaikki ne kasaantuvat tavarat tulevat. Juurihan karsin kaapit väljiksi.

Silloin tiedän, että nyt pitää hidastaa. Rahoitan tahtia, kunnes jäljet on siivottu. Kummasti saan taas enemmän ja nopeammin aikaiseksi, kun voin keskittyä käsillä olevaan hommaan ilman, että joudun samalla siivoamaan edellisen sotkuja ja valmistelemaan seuraavaa. Asia kerrallaan, loppuun asti.

Kiire on sotkun alku ja juuri.

Valmis?

Eilen tiistaina tulin kotiin aamuluennolta tehokkaalla tuulella. Päätin ommella loppuun edellisellä viikolla aloittamani mekon. Viimeisten saumurisurautusten jälkeen napsin pois langanpätkät ja silitin. Valmis!

Kaavapaperi lojui edelleen sohvalla ja kangassakset televisiotasolla. Ompelukone lankoineen jäi ruokapöydälle ja rullalle kääritty matto nurkkaan. Mutta mekko tuli valmiiksi, joten siirryin seuravaan hommaan.

Kirjahylly oli kaivannut jo pitkään kevennystä. Kävin sen läpi ja keräsin pois vinon pinon kirjoja. Lahjoitettavien tavaroiden laatikko oli täynnä, joten jätin kirjat sohvalle odottamaan, että laatikkoon ilmestyisi lisätilaa. Järjestelin jäljelle jääneet kirjat hyllylle uudestaan. Valmis!

Puuhastellessa syöminen unohtui ja nälkä hyökkäsi päälle arvaamatta. Valmistin jääkaapin jämistä mahdollisimman nopean ja helpon ruuan. Nälissäni halusin päästä syömään saman tien, joten jätin kattilan tiskaamatta. Tärkein, eli ruokahan oli jo valmis!

Pian olin enemmän kuin valmis nukkumaan, mutta tämän uuden hienon elämäntapamuutoksen myötä olen päättänyt tehdä pikaisen järjestelykierroksen joka ilta. Ja nyt koti oli kaaoksessa. Siinähän minä sitten siivosin, keskellä yötä, ja kirosin aamupäivän tehokkuuttani.

Lapsena sen jo opin, mutta aikuisena näemmä unohdin. Homma ei ole valmis ennen kuin jäljet on korjattu. Ei pitäisi siirtyä seuraavaan ennen kuin koti on yhtä siisti, tai siistimpi, kuin ennen aloittamista.