Toimivan keittiön paras puoli

Vuosia sitten päätin ottaa tavaksi siivota keittiön tason joka ilta. Tiskata tiskit, laittaa irtosälän paikoilleen ja pyyhkäistä pinnat kostealla rätillä. Sinnikkyyden, itsekurin ja päättäväisyyden avulla tapa juurtui osaksi arkea satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta sellaiseksi mukavaksi, vasemmalla kädellä huomaamatta suoritettavaksi rutiiniksi keittiön iltasiivous ei muuttunut koskaan.

Päivän mittaan kyttäsin tiskipöydälle kertyviä tiskejä ja tahroja vihaisena rätti kädessä, sillä ajattelin jo kauhulla illan urakkaa. Kiukuttelin itselleni ja muille sotkuista. En edes uskaltanut ajatella ulottavani siisteysvaatimusta ruokapöydälle, jossa asui jatkuvasti kasa epämääräistä sälää, jolle ei ollut muutakaan paikkaa. Keittiössä ei tehnyt mieli viettää aikaa ja suurin osa aterioista syötiin joko television ääressä tai lavuaarin yllä.

Uudessa kodissa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Keittiöstä on tullut kodin sydän, sellainen joka vetää puoleensa joka käänteessä. Ateriat syödään pöydän ääressä istuen, jopa kiireisten aamujen aamiaiset. Ruokaa kokataan aivan uudella antaumuksella, koska se on helppoa. Ompeluprojektien kaavoitustöitä ei enää tarvitse tehdä lattialla, sillä keittiön ison pöydän saa tyhjäksi hetkessä.

Suurin syy muutokseen on ollut tiskikone. Hyvänä kakkosena tulee kuitenkin muuton tuoma mahdollisuus aloittaa tyhjästä, sillä se mahdollisti keittiön järjestämisen toimivaksi. Purin muuttolaatikoista hyllyille tavaraa vain sen verran, kuin niihin kätevästi mahtui. Käyttöastiat ovat käden ulottuvilla, tasot tyhjiä ja kattilat napattavissa yhdellä kädellä. Jätin kaappeihin myös runsaasti tilaa ruualle, jotteivät ruisleivät enää pyörisi työtason tukkeena. Ne tavarat, jotka eivät mahtuneet sulavasti kaappeihin kärräsimme kierrätykseen.

Ja kas, pahimmankin sotkun siivoaa alle vartissa.

Parasta tässä ei kuitenkaan ole siisteys, vaan helppouden tuoma mielenrauha. Pöydälle unohtuneet tiskit tai murut eivät enää suututa. Jos illalla väsyttää, menen nukkumaan, enkä jää siivoamaan tiskipöytää. Nyt tiedän keittiön sotkun olevan niin pieni ongelma, ettei sen vuoksi kannatta menettää yöuniaan.

Advertisement

Tänään en ostanut: Kastelukannu

Olin ruokaostoksilla isossa marketissa, kun eteeni sattui keväiseen kampanjapisteeseen komeasti esille nostettu kastelukannu. Se oli kaunis, samanlainen kuin mummolan mökillä lapsuudessa. Näin jo sieluni silmin itseni kukkainen esiliina vyötäisillä kastelemassa kasvejani kirkkaassa kevätauringon paisteessa. Ikkunat hohtaisivat puhtauttaan ja ilmassa tuoksuisi vastaleivottu pulla.

Mutta minäpä en ole aivan eilisen teereen tyttöjä ja huomasin äkkiä haluavani ostaa tuotteen sijasta mielikuvan. Puhtaat ikkunat, pulla, esiliina tai aurinko eivät tulisi kotiini kannun mukana. Siispä kävin läpi loogisen päättelyketjun: Meillä on huonekasveja, meillä ei ole kastelukannua. Se tulisi siis varmasti käyttöön. Lisäksi kyseinen kannu on kaunis, kestävä ja kohtuuhintainen. Nappasin sen ostoskärryyni.

Onneksi matka kassalle oli pitkä. Loogisesta päättelystäni oli nimittäin unohtunut yksi palanen. Vaikka kannu tulisi käyttöön, onko sille todella tarvetta? Huonekasvimme ovat pysyneet tähänkin asti hienosti elossa, vaikka niiden kasteluun on käytetty lasipulloa. Pullo on kätevä, se menee pieneen tilaan ja on muodoltaan kastelutarkoitukseen oikein sopiva. Tarvittaessa pullo toimii myös pienenä maljakkona.

Seuraavaksi muistin uuden kotimme jo nyt ylitsepursuavat, rajalliset säilytystilat. Esillä säilytettynä kannu taas hankaloittaisi pölyjen pyyhintää tai imurointia. Vähitellen kärryssä nököttävä kannu alkoi näyttää rasittavalta riippakiveltä. Sellaiselta, joka unohtuu kasvipöydän juurelle ja johon lyö varpaansa.

Vein kannun takaisin hyllyyn. Kotona leivoin pullaa ja kastelin kevätauringon paisteessa kukat lasipullolla. Enkä hetkeäkään kaivannut kastelukannua täydentämään idyllistä keväthetkeäni.

Oppia kodinhoitoon harrastuksista

Harrastan erästä kamppailulajia. Treenit alkavat aina tatamin pesemisellä. Nuoruuden teatteriharrastuksessa aloitimme harjoitukset aina puunaamalla koko teatterin lattiasta kattoon. Salin lisäksi pestiin keittiö, vessat ja oleskelutilat. Yhdessä tehden siivous oli ohi puolessa tunnissa.

Siivotessa mieli siirtyy arkielämän murheista kohti harrastusta. Itse tekemiseen on helppo keskittyä, kun pölypallot eivät pyöri nurkissa. Siivoaminen on myös kunnioituksen osoitus harrastuspaikkaa ja treenikavereita kohtaan: tämä on meidän paikka, haluan pitää tästä huolta ja haluan, että meillä on hyvä treenata.

Harrastuksista voisi tuoda oppia kotiinkin. Pikainen järjestelykierros työpäivän jälkeen siirtäisi mielen kotiin ja siistissä olohuoneessa voisi todella keskittyä rentoutumiseen. Työpöydän siivoaminen ennen opiskeluhommien aloittamista voisi auttaa laskeutumaan päivän tohinoista kohti tenttikirjaa.

Yleensä siivoan vain tekemisen jälkeen, mutta nyt aion kokeilla tätä ensin siivoamista. Ehkä aloitan keittiöstä. Kokkaaminen on paljon mukavampaa, kun tasot ovat ensin siistit. Ei tarvitse etsiä tilaa johon laskea leikkuulauta tai tiskata paistinlastaa, kun ruoka jo tirisee pannulla.

Hoitokeinoja rojusokeuteen

Parhaimmillaan pieni annos rojusokeutta on hyväksi. Se on armollista, kaiken ei tarvitse olla tiptop. Toisinaan, erityisesti kaoottisissa elämäntilanteissa, kaipaan kuitenkin kotiini siisteyden tuomaa rauhaa.

Mutta siivoaminen on tylsää, haluaisin tehdä sen vain ohimennen. Rojusokeuden takia en kuitenkaan tiedä mistä aloittaisin ja huomaan sotkut vasta, kun ne ovat rasittavan isoja. Siksi olen löytänyt kikkoja, joilla voin avata silmäni uudestaan.

Vieraat. Kun kutsuu vieraita kylään, alkaa kotiaan katsoa ulkopuolisen silmin. Todennäköisesti huomaan itse sotkuja, joihin vieraat eivät kiinnitä mitään huomiota. Mutta enpä minä pohjimmiltani vieraita varten siivoakaan, vaan itseäni.

Valokuvat. Otin kuvan hienoksi järjestellystä kirjahyllystä, mutta kuvaa katsoessa näin vain viereisen pöydän alta tursuavat johdot. Sain otettua kaveristani mahtavan tilannekuvan keittiössämme, mutta taustan sotkukasat varastivat kaiken huomion kuvan päätähdeltä. Valokuva on puolueeton ja tasapaksu, kamera ei valikoi samoin kuin silmä.

Itsekuri. Rojukasa pitää siivota heti, kun sen ensimmäisen kertaa huomaa. Myöhemmin sille on jo muuttunut sokeaksi. Kun huomaan rojut saman tien, eivät sotkut pääse kasvamaan ylivoimaisiksi pinoiksi. Siivoamiseen menee vähemmän aikaa, koti on raikkaampi ja elämä mukavampaa.

Rojusokeus

Koriste-esineitä karsiessani hämmennyin, en ollut muistanut monen esillä roikkuvan tavaran olemassaoloa! Vaikka näin ne joka päivä. Samaan tapaan, kuin kotinsa ominaistuoksuun turtuu, voi muuttua sokeaksi myös kotinsa rojuille.

Johtosotku television vieressä ärsytti muutaman päivän, sitten se unohtui. Kirjahyllyyn tungettu paperipino näytti jonkin aikaa sotkuiselta, kunnes se sulautui kiinteäksi osaksi hyllyn asetelmaa. Eteisen hyllyn avain-aurinkolasi-huulirasva-ponnari -kasa muuttuu hetkessä niin tutuksi, ettei sitä edes katso.

No mutta hienoa! Sittenhän mitään ei tarvitse siivota, eikö? Mitä haittaa on rojukasoista, jos ne eivät kerran häiritse?

Minäpä väitän, että häiritsevät kuitenkin. Huoneeseen astuessa tulee rauhaton ja epämukava olo, täällä on jotenkin sotkuista. Tunteen aiheuttajaa ei ehkä osaa nimetä, mutta yleistuntu on epämääräinen. Keskittyminen on vaikeaa, kun koko ajan jokin sotku vaatii huomiota. Siivoaminen ei auta.

Kerättyäni turhat koristesälät pois menin olohuoneeseen ja istuin alas. Olo oli samantien hyvä ja rauhallinen. Huone tuntui siistimmältä, vaikken nähnyt mitään konkreettista eroa. Käytyäni läpi työpöydän paperipinot, näytti työpiste niin houkuttelevalta, että istuin kirjoittamaan rästiin jääneitä opiskeluhommia. Vapaaehtoisesti.

Neljäsosa tyhjänä

Viime viikolla pohdin, miksi kaapit tuntuvat nykyään niin helposti täysiltä, vaikka tavaramäärä on vähentynyt. Onko olemassa objektiivista sääntöä siitä, milloin säilytystila on täynnä?

Ammattijärjestäjän haastattelusta bongasin kaappien täyttämiselle yleispätevän ohjeen, kovaa matematiikkaa: kaappi tai laatikko on täynnä, kun tavara täyttää siitä 75%. Vähintään yksi neljäsosa pitäisi aina jäädä tyhjäksi, silloin sisältöä mahtuu myös penkomaan.

Meidän keittiön kaapeissa tavaran määrää mittaava luku olisi tällä hetkellä ehkä 50%, työpöydän laatikoissa komeat 40%. Siksi kuvittelin, että tämä 75% olisi oikein mainiosti hallinnassa joka puolella kotia ja paukuttelin henkseleitäni. Sitten avasin liinavaatekaapin.

Pyyhehylly on niin täynnä, että sen yläpuolella oleva lakanahylly on noussut omilta kannattimiltaan ja lepää pyyherullien päällä. Pussilakanapinon pohjimmaisten olemassaoloa en edes muistanut ja tyynyliinoja riittäisi pienelle armeijalle. Mutta jokainen liinavaate on vaivalla viikattu ja tungettu siististi paikoilleen. Siisteys on peittänyt sen faktan, että kaappi on liian täynnä.

Otin avuksi nyrkkisäännön, neljäsosa tyhjäksi. Karsiminen oli helppoa, kun mielessä oli konkreettinen tavoite. Nyt kaappi näyttää paljon paremmalla ja ennen kaikkea toimii sujuvammin. Seuraavaksi sovellan toista objektiivista ohjetta: kaksi liinavaatesettiä per käyttäjä ja yksi vieraille. Mutta ihan vielä ei ole jatkotyhjennyksen aika. Ensin haluan nauttia tästä hetkestä.

Kaikki eivät halua pyrkiä kohti minimalismia, mutta kukapa nauttisi sotkukasoista tai hankalasti käytettävistä kaapeista. Kun on tärkeintä saada tavaramäärä sopivaksi käytössä olevaan tilaan, riittää neljäsosa tyhjänä -sääntö hienosti. Totisemman minimalismin tavoittelija voi pitää 75% rajausta hyvänä alkuna.

Tänään en ostanut: rikkaimuri

Keittiömme lattialle ilmestyy aika ajoin muruja. Eteiseen taas kertyy pikkukiviä, hiekkaa ja roskia. Imurimme on iso ja kömpelö. Sitä ei jaksa kaivaa siivouskomerosta pikkuhommaa varten. Kerran vietin mukavaa lauantaipäivää selaillen blogeja. Useissa niistä pyöri yhteistyökampanja erään varrellisen 2-in-1 rikkaimurin kanssa. Tuonhan minä tarvitsen!

Rikkaimurin luvattiin olevan kevyt, ketterä ja kaunis. Sitä kehtaisi pitää esillä käyttövalmiudessa, se sopii sisustukseen! Siivoamisesta tulisi helppoa ja nopeaa. Puhtauttaan kiiltelevät lattiat odottavat vain yhden ostoksen päässä. Meidän keittiöstä tulisi ikuisesti siisti, hyvästi murut ja hiekanjyvät!

Ystäväni sai kyseisen imurin lahjaksi ja pääsin kokeilemaan sitä tositoimissa. Imuri ei olekaan mitenkään erityisen kaunis, se näyttää imurilta. Ystävä oli piilottanut sen verhon taakse. Blogeja lukiessa olin vain uskonut ylistyssanoja, enkä ollut pysähtynyt todella katsomaan tuotetta. Onko se minun mielestä kaunis? Ei. Sopiiko se meidän sisustukseen? Ei.

Käyttökokemus ei ollut lainkaan niin ketterä kuin oli luvattu. Möhkälemäinen suulake ei mahdu kapeisiin koloihin, imuri on yllättävän painava ja siten kömpelö. Imuteho ei päätä huimaa ja akku loppui ennen kuin keittiö oli imuroitu.

Järkäleimurin putki mahtuu pieniinkin koloihin ja sen kädessä pidettävä osa on kevyt, sillä paino rullaa lattialla. Kymmenenkin vuotta vanhan laitteen imuteho voittaa rikkaimurin mennen tullen, eikä töpselistä lopu virta.

Päätin, etten osta rikkaimuria. Säästin satasen.

Mutta mites ne murut keittiön lattialla? Ei isoa imuria edelleenkään kukaan jaksa kaivaa komerosta pikasiivousta varten. Ratkaisu asui samassa komerossa imurin kanssa, aivan nenän edessä. En ymmärrä, miksi olin unohtanut tämän lapsuudesta tutun vakiojutun.

Harja ja rikkalapio. Nyt nämä ovat tehokäytössä ja keittiö muruton.

(kuva täältä)

Siistimisen ärsyttävin vaihe

Kun päätän siivota rojupesäkkeen, tartun hommaan innolla. Roskat lentävät roskiin, kierrätettävät omaan laatikkoonsa ja ehdottoman varmasti tarpeelliset tavarat takaisin paikoilleen. Kaappi tai hylly näyttää taas siistiltä ja elämä hymyilee. Sillä selvä!

Vai onko? Ei ole siivoaminen noin helppoa, ei. Jäljelle jää aina pino epämääräistä sälää. Sellaista tavaraa, josta ei haluaisi luopua, mutta jolle ei myöskään ole selkeää paikkaa. Tässä kodittoman sälän vaiheessa meinaan aina luovuttaa. Tekisi mieli vain lykätä yksinäiset esineet laatikkoon ja käydä ne läpi myöhemmin.

Niin olen tehnytkin, usein. Juuri siksi meidän kodista yhä löytyy niitä rojupesäkkeitä. ”Sitten myöhemmin” -tavara on jäänyt lojumaan pöydille ja siivouskiireessä se on tungettu takaisin mihin tahansa tyhjään koloon.

Mitään vippaskonstia hankalan sälän kesyttämiseen en ole keksinyt. Ei auta kuin purra huulta ja tehdä järjestelyprojekti loppuun asti. Asiaa helpottaa, jos kerralla ottaa käsittelyyn vain sen kokoisen alueen, jonka tietää ehtivänsä käydä läpi viimeistä hiuspinniä myöten. Koko kaappia ei tarvitse siivota kerralla, yksi hyllykin riittää.

Hidas muutos

Tällä viikolla minua ilahdutettiin yllätysvierailulla, harvinaista herkkua! Tämäkään ystävä ei ollut käynyt kylässä pitkään aikaan.

”Onpas täällä jotenkin…. järjestelmällistä!”

”En ollut tajunnutkaan, että teidän koti on näin iso”

”Miten tämäkin tila on nyt näin siisti, ennenhän tämä muistutti varastoa”

Tavaranvähennysprojekti on ollut pitkä ja hidas. Verkkaiseen tahtiin vähenevän rojun keskellä eläessä ei muutosta aina huomaa. Siksi oli erityisen ihanaa, kun ystävä kävi ihmettelyllään muistuttamassa siitä, miten iso muutos täällä todella on tapahtunut.

Harmi, etten ole ottanut prosessista kuvia, sillä niistä muutoksen näkisi itsekin selkeästi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Matkaa on vielä jäljellä.

Hiusharja siivouskomerossa

Siivouskomerossamme on siivousvälineiden lisäksi kori, joka ei kuulu joukkoon. Korissa on hiustenlaittotarvikkeita.

Mutta miksi siivouskomerossa?

Asuntomme paras hiustenlaittopeili sijaitsee eteisessä, siivouskomeron vieressä. Olen aina laittanut hiukset eteisessä, mutta pitkään säilytin hiustarvikkeita kylppärissä. Lähtökiireessä jätin aina kuivaajan ja muotovaahdon lojumaan niille sijoilleen, sillä muutaman askeleen käveleminen kylppäriin oli ilmeisesti liikaa vaadittu. Kerta toisensa jälkeen päätin ryhdistäytyä viemällä hiusjutut paikoilleen heti käytön jälkeen. Laiskuus kuitenkin voitti ja lähes poikkeuksetta kotiintulijaa tervehti muotoilutuotepullosotku eteisen penkillä.

Lopulta kyllästyin itselleni nalkuttamiseen ja päätin kokeilla toista lähestymistapaa. Tein asiat mahdollisimman helpoksi. Nyt kun hiustenlaittotarvikkeet saa laitettua paikoilleen kättä ojentamalla, teen se joka kerta. Eteisen penkillä mahtuu taas istumaan.