Motivaatiopula

Vuoden alussa lupasin itselleni, että karsimme tavaroistamme pois vielä noin puolet. Ajatus oli innostava, vähemmän tavaraa ihanaa! Todellisuus alkaa vähitellen valjeta. Tällä kertaa tavaran vähentäminen ei olekaan ihan helppoa. Kaikki kotonamme oleva on käyty jo joskus läpi ja todettu silloin säilyttämisen arvoiseksi.

Ensimmäisillä karsimiskierroksilla tavaraa lähti paljon. Yhdessä iltapäivässä saatoin saada helposti kerättyä kokoon yhdestä huoneesta useamman kassillisen turhaa rojua. Muutos oli silminnähtävä, tavaravuorten katoamisen huomasivat vieraatkin.

Tällä kertaa karsiminen tuntuu nyhjäämiseltä. Ensimmäinen pikakierros kodin läpi tuotti laihan tuloksen: yksi banaanilaatikollinen. Kirjahyllyä tutkailemalla löysin kaksi luovutettavaa kirjaa, vaatekaapista poistui yksi mekko, astiakaapista kaksi lasipulloa. Muutos on pieni, hädin tuskin huomattava.

Tänään yritin ottaa kohteekseni työpisteen hyllykön, eikä se ollut mikään menestystarina:

  • Kolme kansiota, kuukausi sitten järjestettyjä – ei karsittavaa
  • Tietokoneen kaiuttimet, jatkuvassa käytössä – ei karsittavaa
  • Pieni laatikollinen cd-levyjä – joutavat kiertoon, kunhan ensin joku kopioisi ne tietokoneelle talteen
  • Laatikollinen poissa käytöstä olevia koristeita – kaksi turhaa esinettä, mutta laatikon koko ei siitä muutunnut
  • ”Aktiivikäyttöpino”, eli se pino, johon kerätään käytössä olevat paperit ja muistivihot – viisi turhaa paperia ja yksi vanhentunut kalenteri
  • Minilaatikosto elektroniikalle – kaksi turhaa usb-johtoa

Tämä karsintakierros muistuttaa vaellukselle pakkaamista: grammanviilausta. Jokaista esinettä pitää harkita tarkkaan ja jokaisesta grammasta luopumisella on väliä. Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja sinne tänne hajaantuneista rojuista kertyisi takuulla iso kasa.

Mutta mistä löytäisi motivaation tähän hitaaseen ja tylsään työhön, jossa palkintoa ei näekään saman tien.

Kotitöitä nautiskellen

Kotitöitä on pakko tehdä ja yleensä pyrin suorittamaan ne mahdollisimman nopeasti pois alta. Huitaisen tiskit pois, lykkään pyykit narulle ja lakaisen lattian äkkiä, että pääsen keskittymään johonkin mukavampaan.

Pikaisen suorittamisen keskellä törmäsin kapinoivaan ajatukseen. Mitä jos tekisinkin kotityöt keskittyen, nautiskellen. Tiskatessa tunnustelisin miten hauskalta lämmin vesi tuntuu, tuoksuttelisin saippuaa ja iloitsisin jokaisesta puhdistuvasta astiasta. Suhtautuisin pyykkien ripustamiseen meditaationa, suoristaisin saumat ja asettelisin vaatteet narulle huolella. Kohtelisin vaatteita niiden ansaitsemalla huolenpidolla, jotta ne säilyisivät käytössä pidempään.

Ensireaktioni oli huvittuneisuus. Ihan kuin ehtisin, tai edes haluaisin, kiireisen arjen keskellä lähteä venyttelemään ja vanuttelemaan niiden ikävimpien hommien tekemistä.

Erään täyttäkin täydemmän päivän keskellä tiskivuori vaati välitöntä huomiota. Päätin kokeilla keskittyvää asennetta, ei siinä kai mitään häviä. Huomasin, että tiskiaine tuoksuu hyvältä ja että lautasia harjatessa todella näkee työnsä jälken. Katselin jokaista lasia ja tunsin tyytyväisyyttä niiden muuttuessa kirkkaan puhtaiksi. Kiireet ja määräpäivät unohtuivat hetkeksi.

Lopulta huomasin suureksi hämmästyksekseni tiskihetken olleen päivän paras pala. Eikä siihen edes kulunut sen kauempaa kuin normaalisti. Aion ehdottomasti kokeilla keskittyvää ja nautiskelevaa suhtautumista kotitöihin jatkossakin. Aina se ei toimi, se on selvä, mutta ehkä edes toisinaan. Silloin kun vähiten huvittaisi.

Rojut ulos ovesta -suunnitelma

Viime viikolla pohdin lahjoittamisen ja myymisen hyviä ja huonoja puolia. Tällä viikolla olen vihdoin päässyt ajatuksissani konkretian tasolle. Eteisessä kasvavalle, ”kiertoon”- merkityistä nyssäköistä koostuvalle vuorelle on tehtävä jotain.

Halutut merkkitavarat myyn nettikirppiksellä. Siellä on normaalia, jopa edullista pyytää käytetystä takista 70 euroa. Normaalilla kirpputorilla saisin samasta takista ehkä hyvänä päivänä 15 euroa. Merkkitavaroita, jotka ovat jääneet käyttämättä löytyy kaapistani tasan kolme. Mikään suuri urakka niiden myymisessä ei siis ole.

Uudet, uudenveroiset ja trendikkäät tuotteet myyn itsepalvelukirpputorilla. Pöytävaraus alkaa muutaman päivän päästä, tavarat ovat vieläkin hinnoittelematta. Näistä tuotteista pyydän kohtuullisia hintoja, 0,50-10 euroa. Pöydän tuotto ei tule päätä huimaamaan, vaikka saisinkin lähes kaiken myytyä. Lähinnä tämän projektin arvo on henkinen, juuri ostetusta 20 euron hameesta luopuminen ei harmita niin paljon, jos saan siitä kirpparilla edes sen 2 euroa.

Muuton alla luovumme myös useammasta huonekalusta. Hienoimmat ja tärkeimmät mahtuvat uuteenkin kotiin, mutta muutama ikea-tavara ja ”ihan kiva” joutaa pois. Kutsun jonkin kierrätys/hyväntekeväisyys -firman hakemaan päältä pois ne huonekalut, jotka heille kelpaavat. Loput lahjoitan pois oman alueemme facebook-kirpputoriryhmässä ilmaiseksi tai suklaalevyä vastaan.

Ehjät ja siistit pikkutavarat lahjoitan timmisti pakatuissa laatikoissa ja nyssäköissä pois. Kärrään ne itse paikan päälle, ilmaiset noutopalvelut kun koskevat vain huonekaluja.

Lopulta jäljelle tulee todennäköisesti jäämään pieni kasa tavaraa, joka ei kelpaa lahjoitettavaksi, mutta ei ihan kuulu kaatopaikallekaan. Tämä kohta jää vielä kysymysmerkiksi. Joudun sivistämään itseäni hieman lisää ja ottamaan selvää kelpaavatko ne rojut esimerkiksi askartelumateriaaliksi johonkin. Mutta sen murheen aika on sitten, nyt en vielä edes tiedä mitä kaikkea tähän viimeiseen pinoon päätyy.

Lahjoittaisinko vai myisinkö?

Tavaroiden vähennysprojekti ei suinkaan lopu siihen, että tarpeettomat tavarat saadaan erotettua tarpeellisista. Roju pitää saada ulos asti kotoa. Tällä hetkellä pyörittelen päässäni vaihtoehtoja roskis, lahjoitus ja myyminen. Kaatopaikka kuulostaa houkuttelevan helpolta, mutta ekologisesti ajatellen ei ole vastuullista kipata käyttökelpoista tavaraa tukkimaan jätelaitoksia. Tavoitteena on, että omaan kierrätyspisteeseensä päätyvät meiltä vain täysin käyttökelvottomat rojut, joita kukaan ei halua edes korjata. Mutta sitten tulee vastaan se vaikeampi kysymys, mitä teen tälle kaikelle käyttökelposelle tavaralle, joka on muuttunut rojuksi vain minulle. Lahjoitanko vai myynkö?

Lahjoittaminen

Ah, niin ihanan helppoa. Kun aloittelin rojun raivaamista, kärräsin pienen pakettiautollisen siististi pakattuja pahvilaatikoita suoraan pelastusarmeijalle. Erottelin joukosta pois vain selkeät roskat, eli rikkinäiset esineet ja ikivanhan elektroniikan. Yhdessä iltapäivässä valtava vuori tavaraa oli poissa kodistani, mikä helpotus. Kaiken lisäksi sain vielä hyvän mielen, kun ajattelin tavaroistani olevan hyötyä tarvitseville. Joukossa oli paljon esineitä, joiden tiesin varmasti menevän hyvin kaupaksi. Silti en harmitellut ”menetettyjä” rahoja tippaakaan. Olisin voinut vaikka maksaa siitä, että joku ottaa tarpeettomat laatikot käsistäni.

Jälkikäteen ymmärsin, että joukkoon eksyi kuitenkin myös paljon käyttökelvotonta tavaraa. Vaikka itse voisin vielä käyttää hieman nuhjaantunutta paitaa, ei kukaan osta sitä kirpputorilta. Ei tässä maailmassa, jossa tavaraa on yllin kyllin. Rojustani eroon hankkiutuminen oli todennäköisesti pelastusarmeijalle myös ikävä rasite. Viime vuosina olen törmännyt useampaan artikkeliin, joissa kerrotaan miten vaatelahjoitusten laatu on heikentynyt ja iso osa lahjoituksista päätyy jätteeksi. Nykyään kysyn itseltäni jokaisesta lahjoitettavasta esineestä, suostuisinko itse ottamaan tämän vastaan.

Täältä löytyy kattava lista siitä, mitä tehdä vaatteille ja kodin tekstiileille, jotka eivät kelpaa edes uffiin.

Myyminen

Omien vanhojen tavaroiden myyminen on ihana tapa tienata rahaa. Kotiin ilmestyy tilaa, turha roina häviää ja siinä samalla vielä tienaa. Lisäksi tavaran tietää varmasti päätyneen käyttöön, onhan seuraava omistaja kokenut sen jopa rahan arvoiseksi. On mukavaa, kun joku muukin arvostaa minun vanhoja rojujani. Kirpputorilla kököttäminen on myös mainio tapa oppia, mitkä tavarat on helppo kierrättää ja mitkä eivät. Tieto helpottaa lahjoituspäätöksiä, muutaman kirpparikeikan jälkeen osaan arvioida lennosta kannattaako jokin tavara lahjoittaa, vai hävittää. Uusia tavaroita hankkiessa näen tavaran kirpputorin pöydällä ja arvioin sen kierrätysarvoa, eli jatkuuko tavaran elämä enää sen jälkeen, kun en itse sitä tarvitse.

Myyminen on kuitenkin vaivalloista. Tienatut rahat ovat usein vain hiluja vaivannäköön nähden. Nykyisessä tavaratungoksessa kirpputoribisnes pyörii täysin ostajien ehdolla. Tavaraa on liikaa, turhasta eroon pyrkiviä on paljon. Vaikka omat tuotteet olisivat ihan hyviä, eivät ne välttämättä mene kaupaksi. Hinnoittelu on vaikeaa. Tunnearvoa ei voi mitata rahassa, siksi lahjoitan tärkeämmät esineet mieluummin ilmaiseksi, kuin alan pyytämään niistä jotain riittämätöntä hintaa.

Kiireettömyyden tuntu

Tuttavani on tehnyt joulupukin töitä nyt jo kymmenen vuotta. Tänä vuonna hän oli yhden illan aikana käynyt 17 eri kodissa. Yhdessä paikassa ehtii kuulemma olla maksimissaan kymmenen minuuttia. Pukilla on siis melkoinen kiire, miten tällä yhtälöllä suodaan jokaiselle perheelle se unohtumaton ja rauhallinen jouluhetki? Salaisena kikkana toimii kuulemma tarkoituksella luotu kiireetön tunnelma. Pukki elehtii rauhallisesti, puhuu kiireettä, huomioi jokaisen lapsen ja pitää tilanteen hallinnassaan. Kello tikittää takaraivossa, mutta sitä ei näytetä ulospäin. Jokainen perhe saa oman rauhallisen aikansa, joka ei kuitenkaan veny yli kymmenen minuutin. Kiireettömyyden luominen ilmeisesti onnistuu, sillä perheet haluavat saman pukin seuraavanakin vuonna.

Huomasin saman keinotekoisen kiireettömyyden oivaksi selviytymisstrategiaksi jouluruuhkaisissa ruokakaupoissa. Lähdin ostoksille vauhdikkaasti, nappasin ostoskärryni valmiina taistoon ja sukelsin puikkelehtimaan ruuhkan sekaan kuin videopelissä. Tuossa on sopiva kolo. Eih! Tuo ärsyttävä nainen ehti kiilata eteen, mutta mahtuisinko tuosta. Miksi nämä ihmiset eivät osaa kävellä niin kuin minä haluan?! Sitten joku ajoi kärryllään kantapäilleni ja anteeksipyynnön sijaan ärähti vihaisena. Ettäs kehtasin kävellä siinä. Loukkaannuin sydänjuuriani myöten, mutta ymmärsin samalla itse käyttäytyneeni hetki sitten samoin. Asenteeni oli ollut yhtä ärhäkkä, vain kärryillä kolhiminen puuttui. Sitten hävetti.

Päätin rauhoittaa kauppareissun, eihän joulua sovi aloittaa suuttumalla tuntemattomille vihannesosastolla. Jatkoin matkaa kävellen kyllä reippaasti väljissä kohdissa, mutta ruuhkaisissa tukoksissa astelin hitaasti ympäristöä tarkkaillen. Muistin napata jokaisen tuotteen kyytiin omalta paikaltaan, eikä mitään tarvinnut palata hakemaan. Päästin kiireisimmät hurjapäät ohitseni, eikä muiden käytös enää ärsyttänyt tällaista sivustakatsojaa. Sain ostokseni kotiin lopulta yllättävän nopeasti. Olen varma, etten kiirehtimällä olisi selvinnyt kauppareissusta yhtään sen nopeammin. Tai ainakaan näin hyvillä mielin.

Uuden vuoden lupauksia olosuhteiden pakosta

Yleensä sitoudun elämää parantaviin päätöksiin silloin, kun on niiden aika, en kalenterikuukausia mukaillen. Tällä kertaa muutoksen aika sattuu olemaan nyt, vuoden vaihteessa. Tein kaksi päätöstä.

Vähennän tavaran määrän noin puoleen nykyisestä

Tämän vuoden aikana meillä on edessä muutto. Uutta asuntoa ei vielä ole löytynyt, mutta toivotun sijainnin ja taloudellisen tilanteen huomioon ottaen uusi koti tulee olemaan nykyistä noin puolet pienempi. Tällä hetkellä tavaran määrä on asettunut melko lailla sopivaksi tähän ympäristöön, mutta neliöiden puolittuminen vaatii radikaalia vähennysprojektia. En voi turvautua aiempaan tottumukseen, eli hitaaseen, kerros kerrallaan tapahtuvaan tavaran vähentämiseen. Nyt puolet omaisuudesta pitää saada kiertoon muutamassa kuukaudessa. Haastetta riittää, sillä jokainen esine on jo kertaalleen käyty läpi ja päätetty säästää.

Leikkaan menoista pois kolmasosan

Pari vuotta sitten huomasin talouteni lähteneen huolestuttavaan mahalaskuun. Tuloja oli vakityön ansiosta mukavasti, mutta palkka hupeni parissa päivässä lähinnä turhuuksiin ja edellisen kuun velan maksamiseen. Marraskuun palkka oli käytetty jo lokakuussa. Pikaisen ryhtiliikkeen ansiosta sain talouden raiteelleen ja velat nolliin. Innostuneena uudesta vapaudesta vaihdoin täysipäiväiseen opiskeluun ja elin puolikkailla tuloilla rikkaampaa elämää, kuin koskaan aiemmin.

Tänä vuonna opiskelujen loppurysäys ja opintotukikuukausien loppuminen tarkoittavat huomattavaa kuoppaa talouteen. Tällä hetkellä olen saanut menot sopimaan pienehköihin tuloihini mukavasti. Rahaa on jäänyt jopa säästöön kuukausittain. Tulojen lasku vaatii kuitenkin uudelleenjärjestelyä. Päätä huimaa, kun katson budjetin pikkuruisia summia. Opintojen loppuun saaminen on kuitenkin niin tärkeää, että sen vuoksi olen valmis elämään vaikka näkkileivällä. Saanpahan tilaisuuden etsiä ja löytää uusia nuukailutapoja sekä oppia lisää elämän rahaa tärkeämmistä asioista. Sitten joskus, jos saan pätevyyttäni vastaavan työn ja tulot nousevat taas huimiksi (suomalaisen keskitulon tasolle), osaan toivottavasti arvostaa rikkauttani ja elää varojeni mukaan.

Vuosi tulee olemaan haastava, mutta jännittävä. Odotan innolla!

Kun se ainoa häviää

Minimalismin huono puoli konkretisoituu silloin, kun jokin esine hajoaa tai häviää. Kaapissa ei olekaan korvaajaa ja silloin pitää pärjätä ilman.

Minulla on vain yksi hiusharja ja se on paras ikinä kokeilemani, aivan mahtava. Tai siis oli. Nyt se on hävinnyt. Kadonnut lopullisesti. Kaapit kotona, harrastuspaikoissa ja ystävien luona on pengottu läpi, tuloksetta.

En ole harjannut hiuksiani ainakaan pariin viikkoon. Olen lotrannut hoitoainetta vähän runsaammin ja koittanut haroa pahimipia takkuja auki sormin. Suosin lettikampauksia ja pidän hiuksia kiinni. Näinkin pärjää, mutta ei tämä kovin hehkeältä tunnu. Nyt olen todistanut itselleni, että hiusharja todella on esine, joka ansaitsee paikkansa kotonani.

Ostosnihkeys ja nuukailu alkaa näköjään upota tapohin ja tottumuksiin, koska en millään haluaisi ostaa uutta. Toivon vanhan harjan maagisesti ilmestyvän jostain. Jouluruuhkaiset kaupat eivät houkuta, ostotahtia vauhdittavien joululaulujen ja mainostykityksen sekaan tunkeminen on jo ajatuksena väsyttävä.

Tänään vihdoin purin hammasta, marssin tavaratalon kosmetiikkaosastolle ja ostin harjan. Olin päättänyt, etten hehkuta blogissani yhtäkään ostosta, en ikipäivänä. Mutta tällä kertaa syön päätökseni ja sanon: Oli hyvä ostos.

Pukeutuisinko joka päivä samalla tavalla?

Vaatekaapin sisältöä karsiessa olen törmännyt käsitteeseen univormu. Kyseessä ei ole virkamiesten työasu, vaan sanaa käytetään aivan tavallisesta arkipukeutumisesta puhuttaessa. Aluksi nyrpistin. Samanlaiset vaatteet joka päivä? Tylsää, tylsää ja tylsää. Vähitellen ajatus on kuitenkin alkanut kiehtoa.

Alice Gregory on nainen, joka pukeutuu aina sään salliessa mustaan poolopaitaan ja pillifarkkuihin. Luettuani Alicen perustelut aloin itsekin kaipaamaan täydellisen helppoa pukeutumista ja vaatteita, joissa tuntisin oloni poikkeuksetta tyylikkääksi.

Elite Daily -sivustolla pohditaan, miksi menestyvät ihmiset pukeutuvat jatkuvasti samoin. Selitykseksi tarjotaan sitä, että kun aamulla ei tarvitse tuhlata energiaa vaatteiden valitsemiseen, jää enemmän aikaa tärkeille asioille. ”Don’t sweat the small stuff”

Täydellisen vaatekaapin metsästykseen keskittyvällä Into Mind -sivustolla univormu kuvaillaan asuksi, joka olisi päällä piirroshahmoversiolla itsestä. Käytännössä täsmälleen sama asu ei kuitenkaan toistu päivästä toiseen, vaan sitä voi muunnella. Sivustolta löytyy myös ohjeet oman univormun, sekä sitä kautta oman tyylin ja toimivan vaatekaapin, löytämiseksi.

Yksinkertaistaen minun univormuni pohja voisi olla pillifarkut ja väljä neule. Sitten toimiva vaatekaappi rakentuisi kuin itsekseen. Pino väljiä neuleita eri väreissä ja materiaaleissa sekä seuraksi tummat, vaaleat ja mustat pillifarkut. Laatikkoon joitain asusteita ja siinä se. Helppoa kuin heinänteko. Ainakin teoriassa.

Oppia kodinhoitoon harrastuksista

Harrastan erästä kamppailulajia. Treenit alkavat aina tatamin pesemisellä. Nuoruuden teatteriharrastuksessa aloitimme harjoitukset aina puunaamalla koko teatterin lattiasta kattoon. Salin lisäksi pestiin keittiö, vessat ja oleskelutilat. Yhdessä tehden siivous oli ohi puolessa tunnissa.

Siivotessa mieli siirtyy arkielämän murheista kohti harrastusta. Itse tekemiseen on helppo keskittyä, kun pölypallot eivät pyöri nurkissa. Siivoaminen on myös kunnioituksen osoitus harrastuspaikkaa ja treenikavereita kohtaan: tämä on meidän paikka, haluan pitää tästä huolta ja haluan, että meillä on hyvä treenata.

Harrastuksista voisi tuoda oppia kotiinkin. Pikainen järjestelykierros työpäivän jälkeen siirtäisi mielen kotiin ja siistissä olohuoneessa voisi todella keskittyä rentoutumiseen. Työpöydän siivoaminen ennen opiskeluhommien aloittamista voisi auttaa laskeutumaan päivän tohinoista kohti tenttikirjaa.

Yleensä siivoan vain tekemisen jälkeen, mutta nyt aion kokeilla tätä ensin siivoamista. Ehkä aloitan keittiöstä. Kokkaaminen on paljon mukavampaa, kun tasot ovat ensin siistit. Ei tarvitse etsiä tilaa johon laskea leikkuulauta tai tiskata paistinlastaa, kun ruoka jo tirisee pannulla.

Tänään en ostanut: Hylly vinyylilevyille

Kotiimme muutti perintönä keskikokoinen kokoelma vinyylilevyjä ja ne tulivat jäädäkseen. Mutta yhdessäkään jo olemassa olevassa kalusteessa ei ole levyille tilaa, joten ne ovat pölyttyneet olohuoneen lattialla jo useamman kuukauden.

Tällä kertaa tiesin verkkokauppoja selailemattakin millainen ostos ratkaisisi tämän ongelman. Ikean lokerikko on sopivien mittasuhteidensa ansiosta on muodostunut jo klassikoksi vinyylilevyjen keräilijöiden joukossa. Eihän se mikään täydellisen kaunis ole, mutta pitäisipä levyt pois lattialta.

Kyseistä hyllykköä myydään paljon käytettynä, joten olisin saanut sen helposti parilla kympillä. Silti emmin. Hylly olisi kompromissi, väliaikaisratkaisu. En halua maksaa sellaisesta mitään, joten levyt ovat saaneet jäädä lattialle.

Ostamista vältellessäni aloin toden teolla käydä läpi sitä, mitä jo omistamme. Eikö levyjä muka todellakaan saa tungettua mihinkään muualle? Rakentelin päässäni palapeliä, voisiko työhuoneen kansiot siirtää pöydän kaappiin. Jos kaapin sisällöstä osa joutaisi pois ja loput voisi laittaa laatikoihin. Laatikoistakin varmaan saa jotain pois.

Palaset loksahtivat kohdilleen. Ongelma ratkesi kokonaan ilman rahaa ja uutta tavaraa. Tarvitsin vain hieman motivaatiota todella miettiäkseni säilytysratkaisuja. Laitoin säästyneet rahat talteen, joku päivä ostan niillä sen täydellisen hyllyn, joka ei ole kompromissiratkaisu.

Liian usein ratkaisen kodin säilytyspulmat ostamalla uutta. Vastaus voisi löytyä aivan nenän edestä, kuten tälläkin kertaa, vain pienellä uudelleenjärjestelyllä.