Kotitekoisen ekosiivouksen mahalasku

Kesällä innostuin ekologisista siivousaineista. Kaupoissa niiden hinnat huimasivat päätä, joten tutkimusmatka suuntautui vanhan kansan nikseihin. Kannoin kotiin kolmen litran kanisterin etikkaa.

Laimentamalla etikkaa veteen sain aikaan riittävän tehokkaan puhdistusaineen. Pesin keittiön ja kylpyhuoneen etikkalioksella ja lopputulos kiilsi puhtaana. Haju ei kuitenkaan ollut miellyttävä. En tarvitse siivotusta kodista todisteeksi tymäkkää ”puhtauden” eli puhdistusaineen tuoksua, mutta miedosti vanhalta säilykkeeltä tuoksahtava kylpyhuone ei herättänyt mielikuvaa puhtaudesta.

etikkaLaitoin googlen laulamaan ja löysin erilaisia niksejä, miten etikan hajua voi parantaa. Ensin kokeilin eteerisiä öljyjä. Niiden lupailtiin jopa lisäävän mm. desinfioivia ominaisuuksia puhdistussuihkeeseen. Haju häivyttyi hieman ja muutaman tunnin päästä siivouksesta jäljellä oli enää eukalyptuksen tuoksu. Hienoa, mutta ei riittävää, sillä siivoaminen oli edelleen ikävää.

Seuraavaksi kokeilin astetta vaivalloisempaa, mutta tehokkaammaksi luvattua etikan tuoksutusta: sitrusten kuoret. Ohje löytyy täältä. Ostin ison kasan appelsiineja, sitruunoita ja greippejä. Hyödynsin sisällön sitrussalaattiin ja pakkaseen. Kuoret laitoin likoon etikkaan, odotin muutaman viikon ja toivoin parasta. Lopputulos tuoksui jo suhteellisen miellyttävältä, iloisena siirsin tuoksutetun etikan purkkeihin ja kaapin perälle odottamaan käyttöä. Mutta sinne se myös jäi.

Hyvältä tuoksuvan siivousaineen kanssa kotitöiden tekeminen nautiskellen on mahdollista, mutta etikan kanssa kukaan ei halunnut tarttua työhön ennen kuin oli aivan pakko. Siirryimme siivoamaan enimmäkseen vedellä, sillä etikan haju oli edelleen liikaa. Viimeinen niitti oli kylässä käyneen siskoni vilpitön reaktio. Olin juuri pessyt kylppärin kiiltelevän puhtaaksi tuoksutetulla etikalla. Sisko astui sisään ja huudahti ”Hyi, mikä täällä haisee! Onko joku oksentanut?”

Nyt kaivoin kuukausia kaapissa seisseet etikkaliuokset esiin ja tunnustin tappioni. Vaikka etikka toimii jonkun muun kotona hienosti, meille se ei sovi. Kaadoin etikat ruokasoodan perässä viemäreistä alas. Ainakin viimeisenä työnään ne saivat puhdistaa putkistoa. (Sooda muuten löysi tiensä vakituiseen siivouskäyttöön, mutta siitä lisää myöhemmin.)

Ps. Otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvästä ja myrkyttömästä yleispuhdistusaineesta!

Kuva täältä

Kaappi tyhjäksi

Valittelin äskettäin tavaroiden karsimisessa vastaan tullutta motivaatiopulaa. Asiaa pyöriteltyäni ja pähkäiltyäni löysin uuden tavan huijata itseni innostumaan. Tavan, jolla todistan karsimisen tarpeellisuuden: päätin raivata muutaman kaapin ja huonekalun kokonaan tyhjiksi.

Vaikka nykyisessä kodissa tavaramäärä vaikuttaakin sopivalta, ei uudessa kodissa tule olemaan läheskään näin paljon kaappitilaa. Kiinteitä kaappeja on vähemmän ja tilanpuutteen vuoksi luovumme myös muutamasta säilytyshuonekalusta. Siksi huonekalujen ja kaappien tyhjäksi raivaaminen on välttämätöntä jossain vaiheessa. Miksei siis jo nyt? Tällä tavalla saamme huonekalut saman tien kiertoon, eikä niistä tarvitse murehtia enää muuttopäivänä. Tyhjiin kaappeihin taas voimme siirtää lahjoitettavaksi viemistä odottavien tavaroiden laatikot. Näin kierrätysboksit ovat helposti saatavilla, mutta poissa jaloista.

Ensimmäisen palasen, eli yhden vetolaatikon tyhjensin tänään. Osan tavaroista karsin kokonaan pois, mutta suurimman osan totesin edelleen tarpeellisksi ja siirsin ne muihin kaappeihin. Siirrettyjen tavaroiden tieltä piti niistä muistakin kaapeista tyhjentää rojua. Loppujen lopuksi sieltä täältä karsituista tavaroista koostui jo huomattava kasa.

Hurraa! Vaikka karsimisprosessi olikin puuduttavaa nyhjäämistä, eli yksittäisten tavaroiden poistamista sieltä täältä, sain  kuitenkin palkintona ihastella tyhjää tilaa. Nyt en malta odottaa ensimmäisen kokonaisen huonekalun tyhjentämistä ja ovesta ulos kantamista. Motivaatiopula on hetkeksi selätetty.

Luulin tarvitsevani

Olen jo pitkään kuvitellut, että jokainen nainen tarvitsee hiuspannan, jolla saa hiukset kätevästi pois kasvoilta niitä pestessä tai meikatessa. Käyttäväthän naiset niitä kaikkialla: elokuvissa, naistenlehdissä, blogeissa ja mainoksissa. Vaikka hiukseni olivat niin pitkät, että lyhimmätkin ylsivät helposti ponnarille, uskoin vakaasti tarpeen koskevan myös minua.

Ostin joustavasta kankaasta tehdyn ruman hiuspannan. Yritin käyttää sitä, mutta pian se jo unohtui laatikon pohjalle. Uskoin pannan jääneen käyttämättä vain siksi, että se oli niin ruma. Myöhemmin ostin toisen trikoopannan, valkoisen ja pehmeän.  Viikon päästä myös uusi panta kuitenkin lojui käyttämättömänä laatikon pohjalla. Pari vuotta myöhemmin, rojuja raivatessa, heitin tuplakappaleen pois ja otin iloisena valkoisen pehmoisen pannan taas käyttöön. Tätähän minä tarvitsen! Vaan enpä tarvinnut, edelleenkään.

Äskettäin leikkasin hiukseni niin lyhyiksi, että pisimmätkään kutrit eivät pysy ponnarilla ilman pinniviritelmiä. Kasvoja pestessäni turhauduin hiusten kastumiseen, kunnes muistin tavarankarsimiskierroksilla säästetyn valkoisen pannan. Tällä kertaa todella tarvitsin sitä ja vasta nyt siitä oli oikeasti hyötyä. Tunsin itseni hölmöksi, kun tajusin miten olin aiemmin yrittänyt tarvita esinettä, jolla ei ollut minulle mitään käyttöä. Vain siksi, että kuvittelin sen kuuluvan jokanaisen kauneudenhoitoon.

Onkohan kodissamme muitakin esineitä, joita vain luulen tarvitsevani? Sellaisia, joita emme käytä, mutta joita ei myöskään voi heittää pois, koska ne ”kuuluvat jokaiseen kotiin”.

Motivaatiopula

Vuoden alussa lupasin itselleni, että karsimme tavaroistamme pois vielä noin puolet. Ajatus oli innostava, vähemmän tavaraa ihanaa! Todellisuus alkaa vähitellen valjeta. Tällä kertaa tavaran vähentäminen ei olekaan ihan helppoa. Kaikki kotonamme oleva on käyty jo joskus läpi ja todettu silloin säilyttämisen arvoiseksi.

Ensimmäisillä karsimiskierroksilla tavaraa lähti paljon. Yhdessä iltapäivässä saatoin saada helposti kerättyä kokoon yhdestä huoneesta useamman kassillisen turhaa rojua. Muutos oli silminnähtävä, tavaravuorten katoamisen huomasivat vieraatkin.

Tällä kertaa karsiminen tuntuu nyhjäämiseltä. Ensimmäinen pikakierros kodin läpi tuotti laihan tuloksen: yksi banaanilaatikollinen. Kirjahyllyä tutkailemalla löysin kaksi luovutettavaa kirjaa, vaatekaapista poistui yksi mekko, astiakaapista kaksi lasipulloa. Muutos on pieni, hädin tuskin huomattava.

Tänään yritin ottaa kohteekseni työpisteen hyllykön, eikä se ollut mikään menestystarina:

  • Kolme kansiota, kuukausi sitten järjestettyjä – ei karsittavaa
  • Tietokoneen kaiuttimet, jatkuvassa käytössä – ei karsittavaa
  • Pieni laatikollinen cd-levyjä – joutavat kiertoon, kunhan ensin joku kopioisi ne tietokoneelle talteen
  • Laatikollinen poissa käytöstä olevia koristeita – kaksi turhaa esinettä, mutta laatikon koko ei siitä muutunnut
  • ”Aktiivikäyttöpino”, eli se pino, johon kerätään käytössä olevat paperit ja muistivihot – viisi turhaa paperia ja yksi vanhentunut kalenteri
  • Minilaatikosto elektroniikalle – kaksi turhaa usb-johtoa

Tämä karsintakierros muistuttaa vaellukselle pakkaamista: grammanviilausta. Jokaista esinettä pitää harkita tarkkaan ja jokaisesta grammasta luopumisella on väliä. Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja sinne tänne hajaantuneista rojuista kertyisi takuulla iso kasa.

Mutta mistä löytäisi motivaation tähän hitaaseen ja tylsään työhön, jossa palkintoa ei näekään saman tien.

Kotitöitä nautiskellen

Kotitöitä on pakko tehdä ja yleensä pyrin suorittamaan ne mahdollisimman nopeasti pois alta. Huitaisen tiskit pois, lykkään pyykit narulle ja lakaisen lattian äkkiä, että pääsen keskittymään johonkin mukavampaan.

Pikaisen suorittamisen keskellä törmäsin kapinoivaan ajatukseen. Mitä jos tekisinkin kotityöt keskittyen, nautiskellen. Tiskatessa tunnustelisin miten hauskalta lämmin vesi tuntuu, tuoksuttelisin saippuaa ja iloitsisin jokaisesta puhdistuvasta astiasta. Suhtautuisin pyykkien ripustamiseen meditaationa, suoristaisin saumat ja asettelisin vaatteet narulle huolella. Kohtelisin vaatteita niiden ansaitsemalla huolenpidolla, jotta ne säilyisivät käytössä pidempään.

Ensireaktioni oli huvittuneisuus. Ihan kuin ehtisin, tai edes haluaisin, kiireisen arjen keskellä lähteä venyttelemään ja vanuttelemaan niiden ikävimpien hommien tekemistä.

Erään täyttäkin täydemmän päivän keskellä tiskivuori vaati välitöntä huomiota. Päätin kokeilla keskittyvää asennetta, ei siinä kai mitään häviä. Huomasin, että tiskiaine tuoksuu hyvältä ja että lautasia harjatessa todella näkee työnsä jälken. Katselin jokaista lasia ja tunsin tyytyväisyyttä niiden muuttuessa kirkkaan puhtaiksi. Kiireet ja määräpäivät unohtuivat hetkeksi.

Lopulta huomasin suureksi hämmästyksekseni tiskihetken olleen päivän paras pala. Eikä siihen edes kulunut sen kauempaa kuin normaalisti. Aion ehdottomasti kokeilla keskittyvää ja nautiskelevaa suhtautumista kotitöihin jatkossakin. Aina se ei toimi, se on selvä, mutta ehkä edes toisinaan. Silloin kun vähiten huvittaisi.

Rojut ulos ovesta -suunnitelma

Viime viikolla pohdin lahjoittamisen ja myymisen hyviä ja huonoja puolia. Tällä viikolla olen vihdoin päässyt ajatuksissani konkretian tasolle. Eteisessä kasvavalle, ”kiertoon”- merkityistä nyssäköistä koostuvalle vuorelle on tehtävä jotain.

Halutut merkkitavarat myyn nettikirppiksellä. Siellä on normaalia, jopa edullista pyytää käytetystä takista 70 euroa. Normaalilla kirpputorilla saisin samasta takista ehkä hyvänä päivänä 15 euroa. Merkkitavaroita, jotka ovat jääneet käyttämättä löytyy kaapistani tasan kolme. Mikään suuri urakka niiden myymisessä ei siis ole.

Uudet, uudenveroiset ja trendikkäät tuotteet myyn itsepalvelukirpputorilla. Pöytävaraus alkaa muutaman päivän päästä, tavarat ovat vieläkin hinnoittelematta. Näistä tuotteista pyydän kohtuullisia hintoja, 0,50-10 euroa. Pöydän tuotto ei tule päätä huimaamaan, vaikka saisinkin lähes kaiken myytyä. Lähinnä tämän projektin arvo on henkinen, juuri ostetusta 20 euron hameesta luopuminen ei harmita niin paljon, jos saan siitä kirpparilla edes sen 2 euroa.

Muuton alla luovumme myös useammasta huonekalusta. Hienoimmat ja tärkeimmät mahtuvat uuteenkin kotiin, mutta muutama ikea-tavara ja ”ihan kiva” joutaa pois. Kutsun jonkin kierrätys/hyväntekeväisyys -firman hakemaan päältä pois ne huonekalut, jotka heille kelpaavat. Loput lahjoitan pois oman alueemme facebook-kirpputoriryhmässä ilmaiseksi tai suklaalevyä vastaan.

Ehjät ja siistit pikkutavarat lahjoitan timmisti pakatuissa laatikoissa ja nyssäköissä pois. Kärrään ne itse paikan päälle, ilmaiset noutopalvelut kun koskevat vain huonekaluja.

Lopulta jäljelle tulee todennäköisesti jäämään pieni kasa tavaraa, joka ei kelpaa lahjoitettavaksi, mutta ei ihan kuulu kaatopaikallekaan. Tämä kohta jää vielä kysymysmerkiksi. Joudun sivistämään itseäni hieman lisää ja ottamaan selvää kelpaavatko ne rojut esimerkiksi askartelumateriaaliksi johonkin. Mutta sen murheen aika on sitten, nyt en vielä edes tiedä mitä kaikkea tähän viimeiseen pinoon päätyy.

Lahjoittaisinko vai myisinkö?

Tavaroiden vähennysprojekti ei suinkaan lopu siihen, että tarpeettomat tavarat saadaan erotettua tarpeellisista. Roju pitää saada ulos asti kotoa. Tällä hetkellä pyörittelen päässäni vaihtoehtoja roskis, lahjoitus ja myyminen. Kaatopaikka kuulostaa houkuttelevan helpolta, mutta ekologisesti ajatellen ei ole vastuullista kipata käyttökelpoista tavaraa tukkimaan jätelaitoksia. Tavoitteena on, että omaan kierrätyspisteeseensä päätyvät meiltä vain täysin käyttökelvottomat rojut, joita kukaan ei halua edes korjata. Mutta sitten tulee vastaan se vaikeampi kysymys, mitä teen tälle kaikelle käyttökelposelle tavaralle, joka on muuttunut rojuksi vain minulle. Lahjoitanko vai myynkö?

Lahjoittaminen

Ah, niin ihanan helppoa. Kun aloittelin rojun raivaamista, kärräsin pienen pakettiautollisen siististi pakattuja pahvilaatikoita suoraan pelastusarmeijalle. Erottelin joukosta pois vain selkeät roskat, eli rikkinäiset esineet ja ikivanhan elektroniikan. Yhdessä iltapäivässä valtava vuori tavaraa oli poissa kodistani, mikä helpotus. Kaiken lisäksi sain vielä hyvän mielen, kun ajattelin tavaroistani olevan hyötyä tarvitseville. Joukossa oli paljon esineitä, joiden tiesin varmasti menevän hyvin kaupaksi. Silti en harmitellut ”menetettyjä” rahoja tippaakaan. Olisin voinut vaikka maksaa siitä, että joku ottaa tarpeettomat laatikot käsistäni.

Jälkikäteen ymmärsin, että joukkoon eksyi kuitenkin myös paljon käyttökelvotonta tavaraa. Vaikka itse voisin vielä käyttää hieman nuhjaantunutta paitaa, ei kukaan osta sitä kirpputorilta. Ei tässä maailmassa, jossa tavaraa on yllin kyllin. Rojustani eroon hankkiutuminen oli todennäköisesti pelastusarmeijalle myös ikävä rasite. Viime vuosina olen törmännyt useampaan artikkeliin, joissa kerrotaan miten vaatelahjoitusten laatu on heikentynyt ja iso osa lahjoituksista päätyy jätteeksi. Nykyään kysyn itseltäni jokaisesta lahjoitettavasta esineestä, suostuisinko itse ottamaan tämän vastaan.

Täältä löytyy kattava lista siitä, mitä tehdä vaatteille ja kodin tekstiileille, jotka eivät kelpaa edes uffiin.

Myyminen

Omien vanhojen tavaroiden myyminen on ihana tapa tienata rahaa. Kotiin ilmestyy tilaa, turha roina häviää ja siinä samalla vielä tienaa. Lisäksi tavaran tietää varmasti päätyneen käyttöön, onhan seuraava omistaja kokenut sen jopa rahan arvoiseksi. On mukavaa, kun joku muukin arvostaa minun vanhoja rojujani. Kirpputorilla kököttäminen on myös mainio tapa oppia, mitkä tavarat on helppo kierrättää ja mitkä eivät. Tieto helpottaa lahjoituspäätöksiä, muutaman kirpparikeikan jälkeen osaan arvioida lennosta kannattaako jokin tavara lahjoittaa, vai hävittää. Uusia tavaroita hankkiessa näen tavaran kirpputorin pöydällä ja arvioin sen kierrätysarvoa, eli jatkuuko tavaran elämä enää sen jälkeen, kun en itse sitä tarvitse.

Myyminen on kuitenkin vaivalloista. Tienatut rahat ovat usein vain hiluja vaivannäköön nähden. Nykyisessä tavaratungoksessa kirpputoribisnes pyörii täysin ostajien ehdolla. Tavaraa on liikaa, turhasta eroon pyrkiviä on paljon. Vaikka omat tuotteet olisivat ihan hyviä, eivät ne välttämättä mene kaupaksi. Hinnoittelu on vaikeaa. Tunnearvoa ei voi mitata rahassa, siksi lahjoitan tärkeämmät esineet mieluummin ilmaiseksi, kuin alan pyytämään niistä jotain riittämätöntä hintaa.