Tänään en ostanut: Kastelukannu

Olin ruokaostoksilla isossa marketissa, kun eteeni sattui keväiseen kampanjapisteeseen komeasti esille nostettu kastelukannu. Se oli kaunis, samanlainen kuin mummolan mökillä lapsuudessa. Näin jo sieluni silmin itseni kukkainen esiliina vyötäisillä kastelemassa kasvejani kirkkaassa kevätauringon paisteessa. Ikkunat hohtaisivat puhtauttaan ja ilmassa tuoksuisi vastaleivottu pulla.

Mutta minäpä en ole aivan eilisen teereen tyttöjä ja huomasin äkkiä haluavani ostaa tuotteen sijasta mielikuvan. Puhtaat ikkunat, pulla, esiliina tai aurinko eivät tulisi kotiini kannun mukana. Siispä kävin läpi loogisen päättelyketjun: Meillä on huonekasveja, meillä ei ole kastelukannua. Se tulisi siis varmasti käyttöön. Lisäksi kyseinen kannu on kaunis, kestävä ja kohtuuhintainen. Nappasin sen ostoskärryyni.

kastelukannu

Onneksi matka kassalle oli pitkä. Loogisesta päättelystäni oli nimittäin unohtunut yksi palanen. Vaikka kannu tulisi käyttöön, onko sille todella tarvetta? Huonekasvimme ovat pysyneet tähänkin asti hienosti elossa, vaikka niiden kasteluun on käytetty lasipulloa. Pullo on kätevä, se menee pieneen tilaan ja on muodoltaan kastelutarkoitukseen oikein sopiva. Tarvittaessa pullo toimii myös pienenä maljakkona.

Seuraavaksi muistin uuden kotimme jo nyt ylitsepursuavat, rajalliset säilytystilat. Esillä säilytettynä kannu taas hankaloittaisi pölyjen pyyhintää tai imurointia. Vähitellen kärryssä nököttävä kannu alkoi näyttää rasittavalta riippakiveltä. Sellaiselta, joka unohtuu kasvipöydän juurelle ja johon lyö varpaansa.

Vein kannun takaisin hyllyyn. Kotona leivoin pullaa ja kastelin kevätauringon paisteessa kukat lasipullolla. Enkä hetkeäkään kaivannut kastelukannua täydentämään idyllistä keväthetkeäni.

Mainokset

Tänään en ostanut: Hylly vinyylilevyille

Kotiimme muutti perintönä keskikokoinen kokoelma vinyylilevyjä ja ne tulivat jäädäkseen. Mutta yhdessäkään jo olemassa olevassa kalusteessa ei ole levyille tilaa, joten ne ovat pölyttyneet olohuoneen lattialla jo useamman kuukauden.

Tällä kertaa tiesin verkkokauppoja selailemattakin millainen ostos ratkaisisi tämän ongelman. Ikean lokerikko on sopivien mittasuhteidensa ansiosta on muodostunut jo klassikoksi vinyylilevyjen keräilijöiden joukossa. Eihän se mikään täydellisen kaunis ole, mutta pitäisipä levyt pois lattialta.

Kyseistä hyllykköä myydään paljon käytettynä, joten olisin saanut sen helposti parilla kympillä. Silti emmin. Hylly olisi kompromissi, väliaikaisratkaisu. En halua maksaa sellaisesta mitään, joten levyt ovat saaneet jäädä lattialle.

Ostamista vältellessäni aloin toden teolla käydä läpi sitä, mitä jo omistamme. Eikö levyjä muka todellakaan saa tungettua mihinkään muualle? Rakentelin päässäni palapeliä, voisiko työhuoneen kansiot siirtää pöydän kaappiin. Jos kaapin sisällöstä osa joutaisi pois ja loput voisi laittaa laatikoihin. Laatikoistakin varmaan saa jotain pois.

Palaset loksahtivat kohdilleen. Ongelma ratkesi kokonaan ilman rahaa ja uutta tavaraa. Tarvitsin vain hieman motivaatiota todella miettiäkseni säilytysratkaisuja. Laitoin säästyneet rahat talteen, joku päivä ostan niillä sen täydellisen hyllyn, joka ei ole kompromissiratkaisu.

Liian usein ratkaisen kodin säilytyspulmat ostamalla uutta. Vastaus voisi löytyä aivan nenän edestä, kuten tälläkin kertaa, vain pienellä uudelleenjärjestelyllä.

Tänään en ostanut: rikkaimuri

Keittiömme lattialle ilmestyy aika ajoin muruja. Eteiseen taas kertyy pikkukiviä, hiekkaa ja roskia. Imurimme on iso ja kömpelö. Sitä ei jaksa kaivaa siivouskomerosta pikkuhommaa varten. Kerran vietin mukavaa lauantaipäivää selaillen blogeja. Useissa niistä pyöri yhteistyökampanja erään varrellisen 2-in-1 rikkaimurin kanssa. Tuonhan minä tarvitsen!

Rikkaimurin luvattiin olevan kevyt, ketterä ja kaunis. Sitä kehtaisi pitää esillä käyttövalmiudessa, se sopii sisustukseen! Siivoamisesta tulisi helppoa ja nopeaa. Puhtauttaan kiiltelevät lattiat odottavat vain yhden ostoksen päässä. Meidän keittiöstä tulisi ikuisesti siisti, hyvästi murut ja hiekanjyvät!

rikkaimuri
Ystäväni sai kyseisen imurin lahjaksi ja pääsin kokeilemaan sitä tositoimissa. Imuri ei olekaan mitenkään erityisen kaunis, se näyttää imurilta. Ystävä oli piilottanut sen verhon taakse. Blogeja lukiessa olin vain uskonut ylistyssanoja, enkä ollut pysähtynyt todella katsomaan tuotetta. Onko se minun mielestä kaunis? Ei. Sopiiko se meidän sisustukseen? Ei.

Käyttökokemus ei ollut lainkaan niin ketterä kuin oli luvattu. Möhkälemäinen suulake ei mahdu kapeisiin koloihin, imuri on yllättävän painava ja siten kömpelö. Imuteho ei päätä huimaa ja akku loppui ennen kuin keittiö oli imuroitu.

Järkäleimurin putki mahtuu pieniinkin koloihin ja sen kädessä pidettävä osa on kevyt, sillä paino rullaa lattialla. Kymmenenkin vuotta vanhan laitteen imuteho voittaa rikkaimurin mennen tullen, eikä töpselistä lopu virta.

Päätin, etten osta rikkaimuria. Säästin satasen.

Mutta mites ne murut keittiön lattialla? Ei isoa imuria edelleenkään kukaan jaksa kaivaa komerosta pikasiivousta varten. Ratkaisu asui samassa komerossa imurin kanssa, aivan nenän edessä. En ymmärrä, miksi olin unohtanut tämän lapsuudesta tutun vakiojutun.

Harja ja rikkalapio. Nyt nämä ovat tehokäytössä ja keittiö muruton.

(kuva täältä)

Tänään en ostanut: kaksi suklaapatukkaa

Kävin kaupassa, halusin suklaata. Yhden tietyn suklaapatukan.

Kappas, hakemassani suklaassa oli käynnissä kampanja. Kaksi kappaletta 1,5e. Yksi normaalihinnalla tasan euron. Enempää ajattelematta nappasin hyllystä yhden sijaan kaksi, sillä pikainen laskutoimitus kertoi alennusta tulevan toisesta suklaasta 50 senttiä. Puoleen hintaan, vau. Kävipä hyvä tuuri!

Pitkässä kassajonossa järki ehti raksuttaa tilanteen tasalle. Alunperinhän halusin vain yhden, kahden syöminen ei tee minua yhtään sen iloisemmaksi. Ja millä logiikalla aiottua kalliimmalla ostaminen tuottaa säästöä. Summalla saa ehkä enemmän, mutta tarve täyttyisi vähemmälläkin.

Totesin, että yksi riittää. Rahaa kului 1,5 euron sijasta vain tasan euro. Säästin 50 senttiä ja mahani tuplasokerilta.

Mitä en ostanut tänään: pyykinkuivausteline

Meidän pyykinkuivausteline on vanha. Löysin sen hylättynä sukulaisten kellarista, kun muutin omaan kotiin kymmenen vuotta sitten. Maali on lohkeillut pois jaloista lähes kokonaan, eikä telineen iästä voi erehtyä. Teline on pieni, yksi täysi koneellinen pyykkiä mahtuu siihen juuri ja juuri. Kerran, kun pesin kaksi koneellista vaatepyykkiä saman päivän aikana, harmistuin telineen pienuudesta. Pian löysin itseni tietokoneen äärestä selailemasta verkkokauppoja. Ja voi miten hienon pyykinkuivaustelineen löysinkään!

Siinä on monta tasoa, siinä on erityinen kätevä taittomekanismi, se on tukeva! Se on laadukas ja ilmeisesti jonkin sortin designtuote. Tämähän olisi kerrassan järkevä ostos! Tämän hankittuani meidän pyykkikori olisi varmasti aina tyhjä, kun voisin pestä vaikka kaiken kerralla. Ja tällaisen telineen muistaisin ihan varmasti tyhjentää ajallaan ja piilottaa kaapin taakse, kun tässä on se kätevä taittomekanismi! Onhan tämä kallis, 80 euroa, mutta se on pieni hinta ikuisesti toimivasta pyykkihuollosta.

kuva: brabantia.comPäätin kuitenkin käydä kaupassa tutkailemassa tätä livenä ennen ostoskoriin klikkaamista. Teline onkin yllättävän painava ja, kuten luvattua, iso. Kätevä taittomekanismi ei olekaan kovin kätevä, pelkäsin päätyväni akuankkamaisesti solmuun metallihäkkyrän kanssa. En silti ollut valmis luopumaan täydellisen pyykinkuivaustelineen ja sujuvan pyykkäysarjen mielikuvasta, jonka olin itselleni kehittänyt. Lähdin kotiin jättäen telineen ”vakaaseen harkintaan”.

Harkinta-aikana tarkkailin arkeani. Nykyinen teline on kahden hengen talouteen aivan täydellisen kokoinen. Isompi sopisi paremmin suurperheelle. Vaatekaapin raivokkaiden siivousten myötä pyykättävää on nykyään melko vähän, harvemmin niistä tulee edes kahta täyttä konetta. Silloinkin voin hyvin ripustaa osan vaatteista henkareille. Onhan tuo kulahtanut teline aika sympaattinen, pinterestissä se olisi industrial, boho ja rustic. Kun rosoinen lookki ärsyttää, olen motivoitunut piilottamaan telineen mahdollisimman nopeasti omalle paikalleen. Teline on niin kevyt, että kannan sen helposti huoneesta toiseen, vaikka täytenä.

Tärkein oivallus oli se, että uusi pyykinkuivausteline ei taio minusta pesuaineentuoksuista superpyykkääjää, jolla ei ikinä loju epämääräisiä kasoja missään. Jos jo pienen telineen tyhjentäminen on rasittavaa, niin miksi triplasti isomman määrän viikkaaminen olisi yhtään houkuttelevampaa? Monimutkaisella taittomekanismilla varustettua rohjaketta ei myöskään noin vain sujauteta jemmaan tai nosteta yhdellä kädellä pois imurin tieltä.

Ratkaisu helpompaan pyykkihuoltoon on ollut yksinkertainen: vähemmän vaatteita tarkoittaa vähemmän pyykkiä. Ruksin telineen pois ostoslistalta, säästin 80 euroa ja kotini lisärojulta.

(kuva)