Toimivan keittiön paras puoli

Vuosia sitten päätin ottaa tavaksi siivota keittiön tason joka ilta. Tiskata tiskit, laittaa irtosälän paikoilleen ja pyyhkäistä pinnat kostealla rätillä. Sinnikkyyden, itsekurin ja päättäväisyyden avulla tapa juurtui osaksi arkea satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta sellaiseksi mukavaksi, vasemmalla kädellä huomaamatta suoritettavaksi rutiiniksi keittiön iltasiivous ei muuttunut koskaan.

Päivän mittaan kyttäsin tiskipöydälle kertyviä tiskejä ja tahroja vihaisena rätti kädessä, sillä ajattelin jo kauhulla illan urakkaa. Kiukuttelin itselleni ja muille sotkuista. En edes uskaltanut ajatella ulottavani siisteysvaatimusta ruokapöydälle, jossa asui jatkuvasti kasa epämääräistä sälää, jolle ei ollut muutakaan paikkaa. Keittiössä ei tehnyt mieli viettää aikaa ja suurin osa aterioista syötiin joko television ääressä tai lavuaarin yllä.

Uudessa kodissa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Keittiöstä on tullut kodin sydän, sellainen joka vetää puoleensa joka käänteessä. Ateriat syödään pöydän ääressä istuen, jopa kiireisten aamujen aamiaiset. Ruokaa kokataan aivan uudella antaumuksella, koska se on helppoa. Ompeluprojektien kaavoitustöitä ei enää tarvitse tehdä lattialla, sillä keittiön ison pöydän saa tyhjäksi hetkessä.

Suurin syy muutokseen on ollut tiskikone. Hyvänä kakkosena tulee kuitenkin muuton tuoma mahdollisuus aloittaa tyhjästä, sillä se mahdollisti keittiön järjestämisen toimivaksi. Purin muuttolaatikoista hyllyille tavaraa vain sen verran, kuin niihin kätevästi mahtui. Käyttöastiat ovat käden ulottuvilla, tasot tyhjiä ja kattilat napattavissa yhdellä kädellä. Jätin kaappeihin myös runsaasti tilaa ruualle, jotteivät ruisleivät enää pyörisi työtason tukkeena. Ne tavarat, jotka eivät mahtuneet sulavasti kaappeihin kärräsimme kierrätykseen.

Ja kas, pahimmankin sotkun siivoaa alle vartissa.

Parasta tässä ei kuitenkaan ole siisteys, vaan helppouden tuoma mielenrauha. Pöydälle unohtuneet tiskit tai murut eivät enää suututa. Jos illalla väsyttää, menen nukkumaan, enkä jää siivoamaan tiskipöytää. Nyt tiedän keittiön sotkun olevan niin pieni ongelma, ettei sen vuoksi kannatta menettää yöuniaan.

Mainokset

Reunoilta keskelle

Vuosia sitten, kun ensimmäistä kertaa havahduin tavarapaljouden rasittavuuteen, lainasin kirjastosta tavaran vähentämistä käsittelevän kirjan. En muista sen nimeä, muistan vain, että siinä toisteltiin paljon sanaa ”roju” ja neuvottiin aloittamaan urakka reunoilta. Ensin pitäisi siivota kaapit ja pölyiset nurkat, vasta sitten näkyvät hyllyt ja aivan viimeisenä eniten käytetyt alueet.

En totellut ja aloitin rojun karsimisen keskeltä, koska halusin välittömiä tuloksia. Ja se toimi. Olohuoneen näkyvimmällä paikalla olevan kauniin hyllykön siiteys ja käytännöllisyys ilahdutti joka päivä. Pian halusin siivota seuraavankin paikan ja lopulta aiemmin vastenmielinen toiminta, karsiminen, oli muuttunut palkitsevaksi. Kävin jopa kaappien perimmäisten nurkkien kimppuun innolla. Sitten aloitin kierroksen alusta, rojua lähti kerros kerrallaan.

Tänä keväänä, täysin vahingossa, toteutimme reunoilta keskelle -periaatetta muuttokuorman purkamisessa. Aloitimme täyttämällä kaapit sopivan täyteen, seuraavaksi otimme kohteeksi hyllyt ja lopuksi täysin näkyvillä olevat säilytystasot. Lopputuloksena kaikki kodin säilytystila oli täytetty sopivan väljästi ja kaikki tärkeimmät tavarat olivat saaneet paikkansa. Täydellistä.

Urakka ei kuitenkaan ollut valmis niin helpolla. Keskellä olohuoneen lattiaa lojui vielä iso kasa epämääräistä irtotavaraa. Hetkeksi vaivuin epätoivoon, onko meillä todella näin paljon ylimääräistä rojua. Aikani murjotettuani löysin kuitenkin hopeareunuksen: onneksi ne ovat siinä keskellä lattiaa! Alan vihdoin ymmärtää vuosia sitten lukemani neuvon nerokkuuden.

Mikäli peränurkkien säilytystiloja ei jo olisi täytetty tärkeällä käyttötavaralla, kippaisimme todennäköisesti kaiken sekalaisen rojun sinne. Silloin usein käytetyille tavaroille jäisi huomattavasti vähemmän tilaa ja kaikki säilytystila pitäisi tunkea täpötäyteen. Kotimme kaapeista olisi voinut tulla sellaisia, joiden ovi pitää avata varovasti, mikäli haluaa välttää rojuvuoren alle hautautumisen.

Kasa on edelleen keskellä lattiaa, ongelmaa ei siis ole ratkaistu. Mutta ainakin voin tuota röykkiötä katsoessani tuntea helpotusta siitä, ettei se piileksi kaapeissa. Näkyvillä olevaan epäkohtaan on helpompi tarttua.

Motivaatiopula

Vuoden alussa lupasin itselleni, että karsimme tavaroistamme pois vielä noin puolet. Ajatus oli innostava, vähemmän tavaraa ihanaa! Todellisuus alkaa vähitellen valjeta. Tällä kertaa tavaran vähentäminen ei olekaan ihan helppoa. Kaikki kotonamme oleva on käyty jo joskus läpi ja todettu silloin säilyttämisen arvoiseksi.

Ensimmäisillä karsimiskierroksilla tavaraa lähti paljon. Yhdessä iltapäivässä saatoin saada helposti kerättyä kokoon yhdestä huoneesta useamman kassillisen turhaa rojua. Muutos oli silminnähtävä, tavaravuorten katoamisen huomasivat vieraatkin.

Tällä kertaa karsiminen tuntuu nyhjäämiseltä. Ensimmäinen pikakierros kodin läpi tuotti laihan tuloksen: yksi banaanilaatikollinen. Kirjahyllyä tutkailemalla löysin kaksi luovutettavaa kirjaa, vaatekaapista poistui yksi mekko, astiakaapista kaksi lasipulloa. Muutos on pieni, hädin tuskin huomattava.

Tänään yritin ottaa kohteekseni työpisteen hyllykön, eikä se ollut mikään menestystarina:

  • Kolme kansiota, kuukausi sitten järjestettyjä – ei karsittavaa
  • Tietokoneen kaiuttimet, jatkuvassa käytössä – ei karsittavaa
  • Pieni laatikollinen cd-levyjä – joutavat kiertoon, kunhan ensin joku kopioisi ne tietokoneelle talteen
  • Laatikollinen poissa käytöstä olevia koristeita – kaksi turhaa esinettä, mutta laatikon koko ei siitä muutunnut
  • ”Aktiivikäyttöpino”, eli se pino, johon kerätään käytössä olevat paperit ja muistivihot – viisi turhaa paperia ja yksi vanhentunut kalenteri
  • Minilaatikosto elektroniikalle – kaksi turhaa usb-johtoa

Tämä karsintakierros muistuttaa vaellukselle pakkaamista: grammanviilausta. Jokaista esinettä pitää harkita tarkkaan ja jokaisesta grammasta luopumisella on väliä. Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja sinne tänne hajaantuneista rojuista kertyisi takuulla iso kasa.

Mutta mistä löytäisi motivaation tähän hitaaseen ja tylsään työhön, jossa palkintoa ei näekään saman tien.

Rojut ulos ovesta -suunnitelma

Viime viikolla pohdin lahjoittamisen ja myymisen hyviä ja huonoja puolia. Tällä viikolla olen vihdoin päässyt ajatuksissani konkretian tasolle. Eteisessä kasvavalle, ”kiertoon”- merkityistä nyssäköistä koostuvalle vuorelle on tehtävä jotain.

Halutut merkkitavarat myyn nettikirppiksellä. Siellä on normaalia, jopa edullista pyytää käytetystä takista 70 euroa. Normaalilla kirpputorilla saisin samasta takista ehkä hyvänä päivänä 15 euroa. Merkkitavaroita, jotka ovat jääneet käyttämättä löytyy kaapistani tasan kolme. Mikään suuri urakka niiden myymisessä ei siis ole.

Uudet, uudenveroiset ja trendikkäät tuotteet myyn itsepalvelukirpputorilla. Pöytävaraus alkaa muutaman päivän päästä, tavarat ovat vieläkin hinnoittelematta. Näistä tuotteista pyydän kohtuullisia hintoja, 0,50-10 euroa. Pöydän tuotto ei tule päätä huimaamaan, vaikka saisinkin lähes kaiken myytyä. Lähinnä tämän projektin arvo on henkinen, juuri ostetusta 20 euron hameesta luopuminen ei harmita niin paljon, jos saan siitä kirpparilla edes sen 2 euroa.

Muuton alla luovumme myös useammasta huonekalusta. Hienoimmat ja tärkeimmät mahtuvat uuteenkin kotiin, mutta muutama ikea-tavara ja ”ihan kiva” joutaa pois. Kutsun jonkin kierrätys/hyväntekeväisyys -firman hakemaan päältä pois ne huonekalut, jotka heille kelpaavat. Loput lahjoitan pois oman alueemme facebook-kirpputoriryhmässä ilmaiseksi tai suklaalevyä vastaan.

Ehjät ja siistit pikkutavarat lahjoitan timmisti pakatuissa laatikoissa ja nyssäköissä pois. Kärrään ne itse paikan päälle, ilmaiset noutopalvelut kun koskevat vain huonekaluja.

Lopulta jäljelle tulee todennäköisesti jäämään pieni kasa tavaraa, joka ei kelpaa lahjoitettavaksi, mutta ei ihan kuulu kaatopaikallekaan. Tämä kohta jää vielä kysymysmerkiksi. Joudun sivistämään itseäni hieman lisää ja ottamaan selvää kelpaavatko ne rojut esimerkiksi askartelumateriaaliksi johonkin. Mutta sen murheen aika on sitten, nyt en vielä edes tiedä mitä kaikkea tähän viimeiseen pinoon päätyy.

Harvoin tarvittavat tavarat

Tavaraa vähentäessä suurimmaksi ongelmaksi ovat muodostuneet ne esineet, joita tarvitaan harvoin, mutta kuitenkin joskus. Niiden kohdalla käyn läpi seuraavanlaisen kysymyslistan:

  • Voisiko tämän korvata?
  • Voiko tämän lainata jostain?
  • Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos luovun tästä?

Esimerkkinä toimikoon joulukuusenjalka. Minun mielikuvitus ei riitä kuusenjalan korvaamiseen. Sen lainaaminen on haastavaa, sillä kaikki käyttävät kuusenjalkojaan yhtä aikaa. Pahin, mitä ilman kuusenjalkaa voi tapahtua, on siis se, ettei meille voi hankkia isoa joulukuusta.

Tässä vaiheessa homma menee henkilökohtaiseksi. Miten tärkeä joulukuusi meille on? Meidän vastaus on: ei ollenkaan. Pienen kuusen saa vaikka maljakkoon ja muut joulukoristeet riittävät tuomaan tunnelmaa kotiin. Eli me emme omista joulukuusenjalkaa. Joulua rakastavan lapsiperheen vastaus voisi olla aivan erilainen.

Kysymysten kohteeksi joutui myös sovitusnukke. En saa nukkea mistään helposti lainaksi. Sen korvaaminen on haastavaa, sillä itsensä päälle sovittaminen on raivostuttavaa, eikä oikeaan ihmiseen voi tökkiä nuppineuloja. Pahin, mitä ilman sovitusnukkea voi tapahtua on, etten pysty kaavoittamaan haluamaani vaatetta muotoilemalla tai etten saa mekon helmaa lyhennettyä ja muotolaskoksia kohdilleen.

Miten tärkeää sovitusmahdollisuus minulle ommellessa on? Tällä kertaa päädyin siihen, että riittävän tärkeää. Olen valmis pyyhkimään pölyjä ja luopumaan jostain muusta tehdäkseni tilaa sovitusnukelle. Joku harvakseltaan ompeleva vastaisi kysymykseen ehkä aivan toisin.

Tavaranvähennysprojekti: Koriste-esineet

Ystävän kyläilyn myötä omakin katseeni kiinnittyi kodin koristeisiin. Esineisiin, joiden ainoa tarkoitus on olla kauniita. Niistä sellaisia, joita todella todella haluamme pitää esillä, on vain kourallinen. Ne ovat muistoja rakkaasta ihmisestä, tärkeästä matkasta tai merkittävästä elämänvaiheesta.

Tavaraa vähentäessä keskityn yleensä yhteen kokonaisuuteen kerralla. Kirjahyllyyn, eteisen kaappiin, keittiön laatikostoon tai vastaavaan selkeästi rajattuun alueeseen. Kattoon ja seinille ripustetut yksittäiset koristeet jäävät irrallisiksi näistä kokonaisuuksista ja ovat siksi tipahtaneet katvealueelle. Nappasin tyhjän korin kainaloon ja kiersin koko kodin ympäri keräten mukaan joka ikisen turhan koristeen.

Tällä kertaa määritelmä koristeelle on väljä. Nämä ovat päätyneet esille, koska tuossa on sopiva kolo tälle. Näistä vain kahden olemassaolon muistin ennen kierrokselle lähtemistä. Kaikki loput ovat roikkuneet esillä ilman, että olen kiinnittänyt niihin minkäänlaista huomiota. Vaikka tavarakasa ei ole iso, tilpehöörin postaminen toi kotiin selittämätöntä siisteydentuntua.

(Tämän postauksen kirjoittamisen ja kuvan ottamisen jälkeen löysin vielä kolme turhaa ”koristetta” lisää. Mistä näitä oikein sikiää?!)

Kerros kerrallaan

Tavaroiden vähentäminen ei ole yhdessä yössä tapahtuva halki poikki pinoon -projekti. Asenteen muuttuminen vaatii aikaa. Olen kuullut rojun vähentämistä verrattavan osuvasti laihdutukseen, jossa äkkivähennys johtaa helposti jojoiluun.

Aloitin tietoisen tavaroiden vähentämisen noin kaksi vuotta sitten. Ensimmäisellä perkauskierroksella laitoin pois kaiken ilmiselvästi tarpeettoman: käyttökelvottomiksi kulutetut vaatteet, rikkinäinen elektroniikka, vuosia sitten ostetut ja vieläkin avaamattomat pakkaukset, käyttämättömiksi jääneet astiat, rumat koriste-esineet, nuhjaantuneet lakanat sekä varmasti hyödyttömät paperit. Paljon turhaa jäi vielä jäljelle, mutta kipinä ja innostus luopumiseen oli sytytetty.

Kun selkeä roina oli poissa, saivat loput tavarat enemmän huomiota osakseen. Vähitellen huomasin mitkä kaikista muka tarpeellisista tavaroista oikeasti olivat juuri minulle oleellisia. Tällä kierroksella pois lähti paljon ”ihan kiva, mutta…” ja ”voisihan tuota ehkä joskus vielä käyttää” -tavaroita. Osan kohdalla tunsin hetkellisen epäilyksen, mutta kun tavarat olivat poissa, en kaivannut yhtäkään. Kotiin ilmestynyt tila oli niin ihanaa.

Seuraavat kierrokset ovat toistaneet kakkoskierroksen kaavaa. Joka kerta löydän uutta pois laitettavaa. Paljon potentiaalista rojua on vielä jäljellä, mutta en aio potea niistä huonoa omaatuntoa. Niidenkin aika tulee vielä. Kun luovun ilomielin, en halua ostaa uutta tilalle.