Muuton ajaksi valitsin käyttööni yhden ulkovaatekerran. Yhden takin, yhden pipon ja huivin, yhdet kengät ja yhden laukun. Normaalisti eteisessä roikkuu aktiivikäytössä useampi kappale jokaista, sillä vaihtelen ulkovaatteita sekä sään, että muun pukeutumisen mukaan. Tällä kertaa pärjäsin vain yhdellä kolme viikkoa.
Vastoin odotuksia, vaihtoehtojen puute ei köyhdyttänytkään aamujani vaan helpotti niitä. Ovesta ulos lähteminen oli huomattavasti yksinkertaisempaa, kun ulkovaatteiden pukeminen ei edellyttänyt päätöksiä ja valintoja. Takki niskaan, laukku olalle ja ulos. Siinä se.
Vain yhtä käyttäessä vaatteiden muunneltavuus nousi uuteen arvoon. Kevytuntuvatakki toimi irrotettavana vuorena ja helpotti kevättalven vaihtelevissa säissä tarkenemista. Kenkiä käytin säästä riippuen sekä villasukkien kanssa että ilman. Vilttimäinen huivi oli kylminä päivinä kääritty tiukasti kaulalle, lämpiminä se taas roikkui viitaamaisesti avoimena takin päällä ja viimassa laskostin sen hupuksi.
Innostuin aamujen helppoudesta niin, että karsin samantien ulkovaatevarastoani radikaalisti. En aivan päässyt tilanteeseen, jossa kutakin vaatetta olisi vain yksi vuodenaikaa kohti. Mutta näinkin on hyvä. Toisille vain yhdet ulkovaatteet ovat arkipäivää, minulle silmiä avaava kokemus.