Toimivan keittiön paras puoli

Vuosia sitten päätin ottaa tavaksi siivota keittiön tason joka ilta. Tiskata tiskit, laittaa irtosälän paikoilleen ja pyyhkäistä pinnat kostealla rätillä. Sinnikkyyden, itsekurin ja päättäväisyyden avulla tapa juurtui osaksi arkea satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta sellaiseksi mukavaksi, vasemmalla kädellä huomaamatta suoritettavaksi rutiiniksi keittiön iltasiivous ei muuttunut koskaan.

Päivän mittaan kyttäsin tiskipöydälle kertyviä tiskejä ja tahroja vihaisena rätti kädessä, sillä ajattelin jo kauhulla illan urakkaa. Kiukuttelin itselleni ja muille sotkuista. En edes uskaltanut ajatella ulottavani siisteysvaatimusta ruokapöydälle, jossa asui jatkuvasti kasa epämääräistä sälää, jolle ei ollut muutakaan paikkaa. Keittiössä ei tehnyt mieli viettää aikaa ja suurin osa aterioista syötiin joko television ääressä tai lavuaarin yllä.

Uudessa kodissa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Keittiöstä on tullut kodin sydän, sellainen joka vetää puoleensa joka käänteessä. Ateriat syödään pöydän ääressä istuen, jopa kiireisten aamujen aamiaiset. Ruokaa kokataan aivan uudella antaumuksella, koska se on helppoa. Ompeluprojektien kaavoitustöitä ei enää tarvitse tehdä lattialla, sillä keittiön ison pöydän saa tyhjäksi hetkessä.

Suurin syy muutokseen on ollut tiskikone. Hyvänä kakkosena tulee kuitenkin muuton tuoma mahdollisuus aloittaa tyhjästä, sillä se mahdollisti keittiön järjestämisen toimivaksi. Purin muuttolaatikoista hyllyille tavaraa vain sen verran, kuin niihin kätevästi mahtui. Käyttöastiat ovat käden ulottuvilla, tasot tyhjiä ja kattilat napattavissa yhdellä kädellä. Jätin kaappeihin myös runsaasti tilaa ruualle, jotteivät ruisleivät enää pyörisi työtason tukkeena. Ne tavarat, jotka eivät mahtuneet sulavasti kaappeihin kärräsimme kierrätykseen.

Ja kas, pahimmankin sotkun siivoaa alle vartissa.

Parasta tässä ei kuitenkaan ole siisteys, vaan helppouden tuoma mielenrauha. Pöydälle unohtuneet tiskit tai murut eivät enää suututa. Jos illalla väsyttää, menen nukkumaan, enkä jää siivoamaan tiskipöytää. Nyt tiedän keittiön sotkun olevan niin pieni ongelma, ettei sen vuoksi kannatta menettää yöuniaan.

Tänään en ostanut: Kastelukannu

Olin ruokaostoksilla isossa marketissa, kun eteeni sattui keväiseen kampanjapisteeseen komeasti esille nostettu kastelukannu. Se oli kaunis, samanlainen kuin mummolan mökillä lapsuudessa. Näin jo sieluni silmin itseni kukkainen esiliina vyötäisillä kastelemassa kasvejani kirkkaassa kevätauringon paisteessa. Ikkunat hohtaisivat puhtauttaan ja ilmassa tuoksuisi vastaleivottu pulla.

Mutta minäpä en ole aivan eilisen teereen tyttöjä ja huomasin äkkiä haluavani ostaa tuotteen sijasta mielikuvan. Puhtaat ikkunat, pulla, esiliina tai aurinko eivät tulisi kotiini kannun mukana. Siispä kävin läpi loogisen päättelyketjun: Meillä on huonekasveja, meillä ei ole kastelukannua. Se tulisi siis varmasti käyttöön. Lisäksi kyseinen kannu on kaunis, kestävä ja kohtuuhintainen. Nappasin sen ostoskärryyni.

Onneksi matka kassalle oli pitkä. Loogisesta päättelystäni oli nimittäin unohtunut yksi palanen. Vaikka kannu tulisi käyttöön, onko sille todella tarvetta? Huonekasvimme ovat pysyneet tähänkin asti hienosti elossa, vaikka niiden kasteluun on käytetty lasipulloa. Pullo on kätevä, se menee pieneen tilaan ja on muodoltaan kastelutarkoitukseen oikein sopiva. Tarvittaessa pullo toimii myös pienenä maljakkona.

Seuraavaksi muistin uuden kotimme jo nyt ylitsepursuavat, rajalliset säilytystilat. Esillä säilytettynä kannu taas hankaloittaisi pölyjen pyyhintää tai imurointia. Vähitellen kärryssä nököttävä kannu alkoi näyttää rasittavalta riippakiveltä. Sellaiselta, joka unohtuu kasvipöydän juurelle ja johon lyö varpaansa.

Vein kannun takaisin hyllyyn. Kotona leivoin pullaa ja kastelin kevätauringon paisteessa kukat lasipullolla. Enkä hetkeäkään kaivannut kastelukannua täydentämään idyllistä keväthetkeäni.

Reunoilta keskelle

Vuosia sitten, kun ensimmäistä kertaa havahduin tavarapaljouden rasittavuuteen, lainasin kirjastosta tavaran vähentämistä käsittelevän kirjan. En muista sen nimeä, muistan vain, että siinä toisteltiin paljon sanaa ”roju” ja neuvottiin aloittamaan urakka reunoilta. Ensin pitäisi siivota kaapit ja pölyiset nurkat, vasta sitten näkyvät hyllyt ja aivan viimeisenä eniten käytetyt alueet.

En totellut ja aloitin rojun karsimisen keskeltä, koska halusin välittömiä tuloksia. Ja se toimi. Olohuoneen näkyvimmällä paikalla olevan kauniin hyllykön siiteys ja käytännöllisyys ilahdutti joka päivä. Pian halusin siivota seuraavankin paikan ja lopulta aiemmin vastenmielinen toiminta, karsiminen, oli muuttunut palkitsevaksi. Kävin jopa kaappien perimmäisten nurkkien kimppuun innolla. Sitten aloitin kierroksen alusta, rojua lähti kerros kerrallaan.

Tänä keväänä, täysin vahingossa, toteutimme reunoilta keskelle -periaatetta muuttokuorman purkamisessa. Aloitimme täyttämällä kaapit sopivan täyteen, seuraavaksi otimme kohteeksi hyllyt ja lopuksi täysin näkyvillä olevat säilytystasot. Lopputuloksena kaikki kodin säilytystila oli täytetty sopivan väljästi ja kaikki tärkeimmät tavarat olivat saaneet paikkansa. Täydellistä.

Urakka ei kuitenkaan ollut valmis niin helpolla. Keskellä olohuoneen lattiaa lojui vielä iso kasa epämääräistä irtotavaraa. Hetkeksi vaivuin epätoivoon, onko meillä todella näin paljon ylimääräistä rojua. Aikani murjotettuani löysin kuitenkin hopeareunuksen: onneksi ne ovat siinä keskellä lattiaa! Alan vihdoin ymmärtää vuosia sitten lukemani neuvon nerokkuuden.

Mikäli peränurkkien säilytystiloja ei jo olisi täytetty tärkeällä käyttötavaralla, kippaisimme todennäköisesti kaiken sekalaisen rojun sinne. Silloin usein käytetyille tavaroille jäisi huomattavasti vähemmän tilaa ja kaikki säilytystila pitäisi tunkea täpötäyteen. Kotimme kaapeista olisi voinut tulla sellaisia, joiden ovi pitää avata varovasti, mikäli haluaa välttää rojuvuoren alle hautautumisen.

Kasa on edelleen keskellä lattiaa, ongelmaa ei siis ole ratkaistu. Mutta ainakin voin tuota röykkiötä katsoessani tuntea helpotusta siitä, ettei se piileksi kaapeissa. Näkyvillä olevaan epäkohtaan on helpompi tarttua.

Pääsiäiskoristeet

Minusta on mukavaa koristella kotia aina juhlapyhien aikaan, jouluna luoda lämmintä ja pääsiäisenä keväisen aurinkoista tunnelmaa. Kerran vuodessa käytettäviä sesonkikoristeita löytyikin kaapeistamme isohko laatikollinen, joka koostui enimmäkseen kertakäyttöiseksi tarkoitetusta halvasta muovihärpäkkeestä. Muuton yhteydessä hankkiuduimme eroon lähes kaikista, jäljelle jäi vain kenkälaatikollinen tunnearvoista joulutavaraa.

Nyt, kun muoviset tiput ja pahviset munat olivat poistuneet parempiin koteihin, piti pääsiäisen koristeluun ottaa tuore asenne. Lopulta koti muutti ilmettään yllättävän pienellä vaivalla. Rahaakin kului vain viisi euroa, sillä sen verran maksoi kolmen narsissiruukun paketti lähikaupassa. Loput koristeet olivat juhlaherkkuja, joista kauneimmat jätin esille kaappiin sullomisen sijasta: yrttiruukut, hedelmät, suklaamunat ja muutama sukulaislasten kanssa maalattu kananmuna.

Tärkein raikkaan kevättunnelman tuoja oli kuitenkin pikasiivous, sillä siistissä kodissa kelpaa köllötellä ja lomailla. Emme pyrkineet täydellisyyteen ja riittävä siisteystaso saavutettiin tekemällä normaalit rutiinit hieman pidemmän kaavan mukaan. Ne narsissit varastavat kuitenkin huomion pieniltä pölyiltä. Ainakin jos päätän niin.

Vain yksi

Muuton ajaksi valitsin käyttööni yhden ulkovaatekerran. Yhden takin, yhden pipon ja huivin, yhdet kengät ja yhden laukun. Normaalisti eteisessä roikkuu aktiivikäytössä useampi kappale jokaista, sillä vaihtelen ulkovaatteita sekä sään, että muun pukeutumisen mukaan. Tällä kertaa pärjäsin vain yhdellä kolme viikkoa.

Vastoin odotuksia, vaihtoehtojen puute ei köyhdyttänytkään aamujani vaan helpotti niitä. Ovesta ulos lähteminen oli huomattavasti yksinkertaisempaa, kun ulkovaatteiden pukeminen ei edellyttänyt päätöksiä ja valintoja. Takki niskaan, laukku olalle ja ulos. Siinä se.

Vain yhtä käyttäessä vaatteiden muunneltavuus nousi uuteen arvoon. Kevytuntuvatakki toimi irrotettavana vuorena ja helpotti kevättalven vaihtelevissa säissä tarkenemista. Kenkiä käytin säästä riippuen sekä villasukkien kanssa että ilman. Vilttimäinen huivi oli kylminä päivinä kääritty tiukasti kaulalle, lämpiminä se taas roikkui viitaamaisesti avoimena takin päällä ja viimassa laskostin sen hupuksi.

Innostuin aamujen helppoudesta niin, että karsin samantien ulkovaatevarastoani radikaalisti. En aivan päässyt tilanteeseen, jossa kutakin vaatetta olisi vain yksi vuodenaikaa kohti. Mutta näinkin on hyvä. Toisille vain yhdet ulkovaatteet ovat arkipäivää, minulle silmiä avaava kokemus.

Ilman tietokonetta

Terveisiä muuton keskeltä. Tärkeimmät käyttöesineet on jo nostettu uusille paikoilleen ja normaali arki sujuu ongelmitta. Vähemmän tärkeät tavarat lojuvat edelleen yhdessä suuressa kasassa keskellä olohuonetta. Tietokone näiden joukossa.

Tällä hetkellä taloutemme ainoa nettilaite on vanha älypuhelin. Sillä saa hoidettua pankkiasiat, tarkistettua bussiaikataulut, etsittyä reseptin illan ruokaan ja vastattua kiireellisiin sähköposteihin. Opiskeluhommat tehdään yliopiston kirjastossa, työasiat töissä.

Mitä sitten elämästä ilman tietokonetta puuttuu? Pois ovat jääneet ainakin tyhjänpäiväinen nettisurffailu uutissivustoilla, tv-sarjojen seuraaminen, blogien lukeminen ja Nokonuukan kirjoittaminen.

Tilalle olen saanut valtavasti aikaa iltoihin. Olen pyyhkinyt pölyt ompelukoneesta, korjannut ikuisuusprojekteja keskeneräisten käsitöiden laatikosta ja pitänyt tiskipöydän siistinä. Olen viettänyt aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, kokeillut uusia reseptejä ja syönyt hyvin. Menen ajoissa nukkumaan ja aamuisin herään pirteämpänä kuin aikoihin.

Tietokoneelle on kuitenkin paikka jo katsottuna. Välillä opinnot ja työt nimittäin tulevat väistämättä kotiin. Musiikkia kuuntelemme lähinnä tietokoneen kautta, ja se on myös tärkein väline valokuvien hallintaan. Enkä taida olla halukas luopumaan blogistakaan.

Silti tyhjänpäiväiseen tietokoneella istumiseen kulutetun ajan määrä on nyt valjennut kaikessa karuudessaan. Haluan pitää sen jatkossa minimissä. Voi toki olla, ettei koneen ääreen enää edes tee mieli istahtaa, olenhan löytänyt parempaa tekemistä. Mutta tietokoneen vetovoima on petollinen, sen vastustaminen saattaa vaatia konkreettisia toimia. Ehkä koneen voisi sijoittaa johonkin vähän hankalaan paikkaan tai ehkä voisin määrätä itselleni rajoitteita ruutuaikoihin.

Kaksi kirpparipöytää: hitti ja huti

Tänä talvena olen vuokrannut itsepalvelukirpputorilta pöydän kahteen otteeseen. Ensimmäinen reissu oli menestys, toinen surkea floppi. Lopputulokseen johtaneet syyt eivät kummoista päättelykykyä vaatineet. Avaintekijänä kaikessa oli aika.

Menestyksekäs kirpparipöytä tuotti viikossa useita satasia ja tavaraa lähti kolme ikea-kassillista. Syväluottaava analyysini onnistumisen syistä:

• Paikka on yksi kaupungin suosituimmista
• Osasin toivoa hyvää pöytää, sillä kirppari oli jo tuttu asiakkaan näkökulmasta
• Ehdin keräillä myytäviä juttuja kokoon vähitellen, sillä jonotin paikkaa kolme kuukautta
• Varasin aikaa tuotteiden huoltamiseen (pesu, silitys, nappien ompelu, nyppyjen poisto…)
• Tunsin kirpparin yleisen tyylin, tiesin mikä juuri siellä myy
• Hintani olivat kohtuulliset naapuripöytiin verrattuna
• Kävin myyntiviikon aikana muutaman kerran viemässä täydennystä, siistimässä pöytää ja tarkastamassa hinnoittelua

Hyvästä kokemuksesta innostuneena, muuton varmistuttua halusin taas kirpparille. Varasin paikan upouudelta itsepalvelukirpputorilta, joka näytti kuvien perusteella ihanan väljältä. Isoin houkutin oli edullinen pöytävuokra ja nopea saatavuus. Sain paikan kahden päivän varoitusajalla.

Tällä toisella reissulla tienasin juuri ja juuri pöytävuokran hinnan takaisin, voittoa tuli kymppi. Tavaraa myin yhden kauppakassillisen ja myymättä jäi täysi ikea-kassillinen. Surkeasta menestyksestä voin syyttää vain itseäni:

• En ehtinyt kerätä kunnolla myytävää, haalin viimeisenä iltana myyntikassiin ”edes jotain”
• Vaatteiden huolto jäi pesun tasolle
• Asiakkaat eivät vielä olleet löytäneet uutta kirpparia, puolet myyntipöydistäkin ammottivat tyhjinä
• Tavarani olivat väärän tyyppisiä juuri täällä myytäväksi
• Huomattuani virheeni en ehtinyt korjata sitä etsimällä kyseisen kirpparin henkeen paremmin sopivaa myytävää, jälkeenpäin sitäkin löytyi

Otinpahan opikseni. Seuraavalla kerralla lähden myymään vain tutulle kirpparille ja vain, jos myytävää tavaraa todella löytyy.

Kotitekoisen ekosiivouksen mahalasku

Kesällä innostuin ekologisista siivousaineista. Kaupoissa niiden hinnat huimasivat päätä, joten tutkimusmatka suuntautui vanhan kansan nikseihin. Kannoin kotiin kolmen litran kanisterin etikkaa.

Laimentamalla etikkaa veteen sain aikaan riittävän tehokkaan puhdistusaineen. Pesin keittiön ja kylpyhuoneen etikkalioksella ja lopputulos kiilsi puhtaana. Haju ei kuitenkaan ollut miellyttävä. En tarvitse siivotusta kodista todisteeksi tymäkkää ”puhtauden” eli puhdistusaineen tuoksua, mutta miedosti vanhalta säilykkeeltä tuoksahtava kylpyhuone ei herättänyt mielikuvaa puhtaudesta.

Laitoin googlen laulamaan ja löysin erilaisia niksejä, miten etikan hajua voi parantaa. Ensin kokeilin eteerisiä öljyjä. Niiden lupailtiin jopa lisäävän mm. desinfioivia ominaisuuksia puhdistussuihkeeseen. Haju häivyttyi hieman ja muutaman tunnin päästä siivouksesta jäljellä oli enää eukalyptuksen tuoksu. Hienoa, mutta ei riittävää, sillä siivoaminen oli edelleen ikävää.

Seuraavaksi kokeilin astetta vaivalloisempaa, mutta tehokkaammaksi luvattua etikan tuoksutusta: sitrusten kuoret. Ohje löytyy täältä. Ostin ison kasan appelsiineja, sitruunoita ja greippejä. Hyödynsin sisällön sitrussalaattiin ja pakkaseen. Kuoret laitoin likoon etikkaan, odotin muutaman viikon ja toivoin parasta. Lopputulos tuoksui jo suhteellisen miellyttävältä, iloisena siirsin tuoksutetun etikan purkkeihin ja kaapin perälle odottamaan käyttöä. Mutta sinne se myös jäi.

Hyvältä tuoksuvan siivousaineen kanssa kotitöiden tekeminen nautiskellen on mahdollista, mutta etikan kanssa kukaan ei halunnut tarttua työhön ennen kuin oli aivan pakko. Siirryimme siivoamaan enimmäkseen vedellä, sillä etikan haju oli edelleen liikaa. Viimeinen niitti oli kylässä käyneen siskoni vilpitön reaktio. Olin juuri pessyt kylppärin kiiltelevän puhtaaksi tuoksutetulla etikalla. Sisko astui sisään ja huudahti ”Hyi, mikä täällä haisee! Onko joku oksentanut?”

Nyt kaivoin kuukausia kaapissa seisseet etikkaliuokset esiin ja tunnustin tappioni. Vaikka etikka toimii jonkun muun kotona hienosti, meille se ei sovi. Kaadoin etikat ruokasoodan perässä viemäreistä alas. Ainakin viimeisenä työnään ne saivat puhdistaa putkistoa. (Sooda muuten löysi tiensä vakituiseen siivouskäyttöön, mutta siitä lisää myöhemmin.)

Ps. Otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvästä ja myrkyttömästä yleispuhdistusaineesta!

Kuva täältä

Kaappi tyhjäksi

Valittelin äskettäin tavaroiden karsimisessa vastaan tullutta motivaatiopulaa. Asiaa pyöriteltyäni ja pähkäiltyäni löysin uuden tavan huijata itseni innostumaan. Tavan, jolla todistan karsimisen tarpeellisuuden: päätin raivata muutaman kaapin ja huonekalun kokonaan tyhjiksi.

Vaikka nykyisessä kodissa tavaramäärä vaikuttaakin sopivalta, ei uudessa kodissa tule olemaan läheskään näin paljon kaappitilaa. Kiinteitä kaappeja on vähemmän ja tilanpuutteen vuoksi luovumme myös muutamasta säilytyshuonekalusta. Siksi huonekalujen ja kaappien tyhjäksi raivaaminen on välttämätöntä jossain vaiheessa. Miksei siis jo nyt? Tällä tavalla saamme huonekalut saman tien kiertoon, eikä niistä tarvitse murehtia enää muuttopäivänä. Tyhjiin kaappeihin taas voimme siirtää lahjoitettavaksi viemistä odottavien tavaroiden laatikot. Näin kierrätysboksit ovat helposti saatavilla, mutta poissa jaloista.

Ensimmäisen palasen, eli yhden vetolaatikon tyhjensin tänään. Osan tavaroista karsin kokonaan pois, mutta suurimman osan totesin edelleen tarpeellisksi ja siirsin ne muihin kaappeihin. Siirrettyjen tavaroiden tieltä piti niistä muistakin kaapeista tyhjentää rojua. Loppujen lopuksi sieltä täältä karsituista tavaroista koostui jo huomattava kasa.

Hurraa! Vaikka karsimisprosessi olikin puuduttavaa nyhjäämistä, eli yksittäisten tavaroiden poistamista sieltä täältä, sain  kuitenkin palkintona ihastella tyhjää tilaa. Nyt en malta odottaa ensimmäisen kokonaisen huonekalun tyhjentämistä ja ovesta ulos kantamista. Motivaatiopula on hetkeksi selätetty.

Luulin tarvitsevani

Olen jo pitkään kuvitellut, että jokainen nainen tarvitsee hiuspannan, jolla saa hiukset kätevästi pois kasvoilta niitä pestessä tai meikatessa. Käyttäväthän naiset niitä kaikkialla: elokuvissa, naistenlehdissä, blogeissa ja mainoksissa. Vaikka hiukseni olivat niin pitkät, että lyhimmätkin ylsivät helposti ponnarille, uskoin vakaasti tarpeen koskevan myös minua.

Ostin joustavasta kankaasta tehdyn ruman hiuspannan. Yritin käyttää sitä, mutta pian se jo unohtui laatikon pohjalle. Uskoin pannan jääneen käyttämättä vain siksi, että se oli niin ruma. Myöhemmin ostin toisen trikoopannan, valkoisen ja pehmeän.  Viikon päästä myös uusi panta kuitenkin lojui käyttämättömänä laatikon pohjalla. Pari vuotta myöhemmin, rojuja raivatessa, heitin tuplakappaleen pois ja otin iloisena valkoisen pehmoisen pannan taas käyttöön. Tätähän minä tarvitsen! Vaan enpä tarvinnut, edelleenkään.

Äskettäin leikkasin hiukseni niin lyhyiksi, että pisimmätkään kutrit eivät pysy ponnarilla ilman pinniviritelmiä. Kasvoja pestessäni turhauduin hiusten kastumiseen, kunnes muistin tavarankarsimiskierroksilla säästetyn valkoisen pannan. Tällä kertaa todella tarvitsin sitä ja vasta nyt siitä oli oikeasti hyötyä. Tunsin itseni hölmöksi, kun tajusin miten olin aiemmin yrittänyt tarvita esinettä, jolla ei ollut minulle mitään käyttöä. Vain siksi, että kuvittelin sen kuuluvan jokanaisen kauneudenhoitoon.

Onkohan kodissamme muitakin esineitä, joita vain luulen tarvitsevani? Sellaisia, joita emme käytä, mutta joita ei myöskään voi heittää pois, koska ne ”kuuluvat jokaiseen kotiin”.