Kaksi kirpparipöytää: hitti ja huti

Tänä talvena olen vuokrannut itsepalvelukirpputorilta pöydän kahteen otteeseen. Ensimmäinen reissu oli menestys, toinen surkea floppi. Lopputulokseen johtaneet syyt eivät kummoista päättelykykyä vaatineet. Avaintekijänä kaikessa oli aika.

Menestyksekäs kirpparipöytä tuotti viikossa useita satasia ja tavaraa lähti kolme ikea-kassillista. Syväluottaava analyysini onnistumisen syistä:

  • Paikka on yksi kaupungin suosituimmista
  • Osasin toivoa hyvää pöytää, sillä kirppari oli jo tuttu asiakkaan näkökulmasta
  • Ehdin keräillä myytäviä juttuja kokoon vähitellen, sillä jonotin paikkaa kolme kuukautta
  • Varasin aikaa tuotteiden huoltamiseen (pesu, silitys, nappien ompelu, nyppyjen poisto…)
  • Tunsin kirpparin yleisen tyylin, tiesin mikä juuri siellä myy
  • Hintani olivat kohtuulliset naapuripöytiin verrattuna
  • Kävin myyntiviikon aikana muutaman kerran viemässä täydennystä, siistimässä pöytää ja tarkastamassa hinnoittelua

Hyvästä kokemuksesta innostuneena, muuton varmistuttua halusin taas kirpparille. Varasin paikan upouudelta itsepalvelukirpputorilta, joka näytti kuvien perusteella ihanan väljältä. Isoin houkutin oli edullinen pöytävuokra ja nopea saatavuus. Sain paikan kahden päivän varoitusajalla.

Tällä toisella reissulla tienasin juuri ja juuri pöytävuokran hinnan takaisin, voittoa tuli kymppi. Tavaraa myin yhden kauppakassillisen ja myymättä jäi täysi ikea-kassillinen. Surkeasta menestyksestä voin syyttää vain itseäni:

  • En ehtinyt kerätä kunnolla myytävää, haalin viimeisenä iltana myyntikassiin ”edes jotain”
  • Vaatteiden huolto jäi pesun tasolle
  • Asiakkaat eivät vielä olleet löytäneet uutta kirpparia, puolet myyntipöydistäkin ammottivat tyhjinä
  • Tavarani olivat väärän tyyppisiä juuri täällä myytäväksi
  • Huomattuani virheeni en ehtinyt korjata sitä etsimällä kyseisen kirpparin henkeen paremmin sopivaa myytävää, jälkeenpäin sitäkin löytyi

Otinpahan opikseni. Seuraavalla kerralla lähden myymään vain tutulle kirpparille ja vain, jos myytävää tavaraa todella löytyy.

Uuden vuoden lupauksia olosuhteiden pakosta

Yleensä sitoudun elämää parantaviin päätöksiin silloin, kun on niiden aika, en kalenterikuukausia mukaillen. Tällä kertaa muutoksen aika sattuu olemaan nyt, vuoden vaihteessa. Tein kaksi päätöstä.

Vähennän tavaran määrän noin puoleen nykyisestä

Tämän vuoden aikana meillä on edessä muutto. Uutta asuntoa ei vielä ole löytynyt, mutta toivotun sijainnin ja taloudellisen tilanteen huomioon ottaen uusi koti tulee olemaan nykyistä noin puolet pienempi. Tällä hetkellä tavaran määrä on asettunut melko lailla sopivaksi tähän ympäristöön, mutta neliöiden puolittuminen vaatii radikaalia vähennysprojektia. En voi turvautua aiempaan tottumukseen, eli hitaaseen, kerros kerrallaan tapahtuvaan tavaran vähentämiseen. Nyt puolet omaisuudesta pitää saada kiertoon muutamassa kuukaudessa. Haastetta riittää, sillä jokainen esine on jo kertaalleen käyty läpi ja päätetty säästää.

Leikkaan menoista pois kolmasosan

Pari vuotta sitten huomasin talouteni lähteneen huolestuttavaan mahalaskuun. Tuloja oli vakityön ansiosta mukavasti, mutta palkka hupeni parissa päivässä lähinnä turhuuksiin ja edellisen kuun velan maksamiseen. Marraskuun palkka oli käytetty jo lokakuussa. Pikaisen ryhtiliikkeen ansiosta sain talouden raiteelleen ja velat nolliin. Innostuneena uudesta vapaudesta vaihdoin täysipäiväiseen opiskeluun ja elin puolikkailla tuloilla rikkaampaa elämää, kuin koskaan aiemmin.

Tänä vuonna opiskelujen loppurysäys ja opintotukikuukausien loppuminen tarkoittavat huomattavaa kuoppaa talouteen. Tällä hetkellä olen saanut menot sopimaan pienehköihin tuloihini mukavasti. Rahaa on jäänyt jopa säästöön kuukausittain. Tulojen lasku vaatii kuitenkin uudelleenjärjestelyä. Päätä huimaa, kun katson budjetin pikkuruisia summia. Opintojen loppuun saaminen on kuitenkin niin tärkeää, että sen vuoksi olen valmis elämään vaikka näkkileivällä. Saanpahan tilaisuuden etsiä ja löytää uusia nuukailutapoja sekä oppia lisää elämän rahaa tärkeämmistä asioista. Sitten joskus, jos saan pätevyyttäni vastaavan työn ja tulot nousevat taas huimiksi (suomalaisen keskitulon tasolle), osaan toivottavasti arvostaa rikkauttani ja elää varojeni mukaan.

Vuosi tulee olemaan haastava, mutta jännittävä. Odotan innolla!

Tänään en ostanut: Hylly vinyylilevyille

Kotiimme muutti perintönä keskikokoinen kokoelma vinyylilevyjä ja ne tulivat jäädäkseen. Mutta yhdessäkään jo olemassa olevassa kalusteessa ei ole levyille tilaa, joten ne ovat pölyttyneet olohuoneen lattialla jo useamman kuukauden.

Tällä kertaa tiesin verkkokauppoja selailemattakin millainen ostos ratkaisisi tämän ongelman. Ikean lokerikko on sopivien mittasuhteidensa ansiosta on muodostunut jo klassikoksi vinyylilevyjen keräilijöiden joukossa. Eihän se mikään täydellisen kaunis ole, mutta pitäisipä levyt pois lattialta.

Kyseistä hyllykköä myydään paljon käytettynä, joten olisin saanut sen helposti parilla kympillä. Silti emmin. Hylly olisi kompromissi, väliaikaisratkaisu. En halua maksaa sellaisesta mitään, joten levyt ovat saaneet jäädä lattialle.

Ostamista vältellessäni aloin toden teolla käydä läpi sitä, mitä jo omistamme. Eikö levyjä muka todellakaan saa tungettua mihinkään muualle? Rakentelin päässäni palapeliä, voisiko työhuoneen kansiot siirtää pöydän kaappiin. Jos kaapin sisällöstä osa joutaisi pois ja loput voisi laittaa laatikoihin. Laatikoistakin varmaan saa jotain pois.

Palaset loksahtivat kohdilleen. Ongelma ratkesi kokonaan ilman rahaa ja uutta tavaraa. Tarvitsin vain hieman motivaatiota todella miettiäkseni säilytysratkaisuja. Laitoin säästyneet rahat talteen, joku päivä ostan niillä sen täydellisen hyllyn, joka ei ole kompromissiratkaisu.

Liian usein ratkaisen kodin säilytyspulmat ostamalla uutta. Vastaus voisi löytyä aivan nenän edestä, kuten tälläkin kertaa, vain pienellä uudelleenjärjestelyllä.

Tänään en ostanut: rikkaimuri

Keittiömme lattialle ilmestyy aika ajoin muruja. Eteiseen taas kertyy pikkukiviä, hiekkaa ja roskia. Imurimme on iso ja kömpelö. Sitä ei jaksa kaivaa siivouskomerosta pikkuhommaa varten. Kerran vietin mukavaa lauantaipäivää selaillen blogeja. Useissa niistä pyöri yhteistyökampanja erään varrellisen 2-in-1 rikkaimurin kanssa. Tuonhan minä tarvitsen!

Rikkaimurin luvattiin olevan kevyt, ketterä ja kaunis. Sitä kehtaisi pitää esillä käyttövalmiudessa, se sopii sisustukseen! Siivoamisesta tulisi helppoa ja nopeaa. Puhtauttaan kiiltelevät lattiat odottavat vain yhden ostoksen päässä. Meidän keittiöstä tulisi ikuisesti siisti, hyvästi murut ja hiekanjyvät!

rikkaimuri
Ystäväni sai kyseisen imurin lahjaksi ja pääsin kokeilemaan sitä tositoimissa. Imuri ei olekaan mitenkään erityisen kaunis, se näyttää imurilta. Ystävä oli piilottanut sen verhon taakse. Blogeja lukiessa olin vain uskonut ylistyssanoja, enkä ollut pysähtynyt todella katsomaan tuotetta. Onko se minun mielestä kaunis? Ei. Sopiiko se meidän sisustukseen? Ei.

Käyttökokemus ei ollut lainkaan niin ketterä kuin oli luvattu. Möhkälemäinen suulake ei mahdu kapeisiin koloihin, imuri on yllättävän painava ja siten kömpelö. Imuteho ei päätä huimaa ja akku loppui ennen kuin keittiö oli imuroitu.

Järkäleimurin putki mahtuu pieniinkin koloihin ja sen kädessä pidettävä osa on kevyt, sillä paino rullaa lattialla. Kymmenenkin vuotta vanhan laitteen imuteho voittaa rikkaimurin mennen tullen, eikä töpselistä lopu virta.

Päätin, etten osta rikkaimuria. Säästin satasen.

Mutta mites ne murut keittiön lattialla? Ei isoa imuria edelleenkään kukaan jaksa kaivaa komerosta pikasiivousta varten. Ratkaisu asui samassa komerossa imurin kanssa, aivan nenän edessä. En ymmärrä, miksi olin unohtanut tämän lapsuudesta tutun vakiojutun.

Harja ja rikkalapio. Nyt nämä ovat tehokäytössä ja keittiö muruton.

(kuva täältä)

Keskinkertainen meikkivoide

On ihan normaalia, jos meikkipussistani löytyy neljä avattua meikkivoidetta. Hamstraan jokaisen kohdalle osuvan kiinnostavan yksilön, sillä etsin sitä täydellistä. Uutta ostaessa en mieti, kuinka monta vastaavaa jo lojuu käyttämättömänä kotona. Jos en heittäisi säännöllisesti puolitäysiä purnukoita kylmästi roskiin, olisin jo hautautunut niihin.

En ole innokas kosmetiikkaharrastaja, meikkaan vain vähän. En kaipaa vaihtelua tai kokeiluja kosmetiikan saralla, vaan haluan vain löytää sen yhden luottotuotteen. Silti tai juuri siksi olen kuluttanut aivan liikaa rahaa meikkivoiteeseen. Toisinaan ostan halpoja ja silloin tällöin panostan johonkin kalliimpaan. Eikä mikään ole ollut täydellinen, kaikki keskinkertaisia.

meikkiMutta, nyt jokin on muuttunut.

Havahduin siihen, että eräs keskinkertainen meikkivoidetuubi tyhjeni. Ei auttanut purkin auki leikkaaminen eikä kaapiminen. Pengoin läpi varastot ja meikkipussit olettaen, että jostain hyppäisi esiin puolikäytetty purnukka. Vaan eipä hypännyt. Meikkivoide oli ihan oikeasti koko talosta loppu.

Joskus olisin kauhistunut, mutta en enää. Ripsiväri riitti mainiosti luentopäivään. Todellinen minimalisti ehkä päättäisi tämän tarinan siihen, kuinka huomasi elämän olevan ihanaa myös luonnontilassa ja jatkoi onnellisena ilman meikkivoidetta. Mutta minäpä en ole niin perusteellinen ja ostan uuden todennäköisesti pian. Meikkaaminen ei ole välttämätöntä, mutta onhan se mukavaa.

Opin, että yhdelläkin pärjää, eikä sen tarvitse olla täydellinen. Keskinkertainen on riittävä. Yksinkertaisempi kosmetiikkaelämäni on huomaamatta edennyt niin pitkälle, että turhia purnukoita ei enää pyöri nurkissa. Meikkivoide voi ihan oikeasti loppua. Pieni arkipäiväisyys useimmille, valtava harppaus minulle.

Tänään en ostanut: kaksi suklaapatukkaa

Kävin kaupassa, halusin suklaata. Yhden tietyn suklaapatukan.

Kappas, hakemassani suklaassa oli käynnissä kampanja. Kaksi kappaletta 1,5e. Yksi normaalihinnalla tasan euron. Enempää ajattelematta nappasin hyllystä yhden sijaan kaksi, sillä pikainen laskutoimitus kertoi alennusta tulevan toisesta suklaasta 50 senttiä. Puoleen hintaan, vau. Kävipä hyvä tuuri!

Pitkässä kassajonossa järki ehti raksuttaa tilanteen tasalle. Alunperinhän halusin vain yhden, kahden syöminen ei tee minua yhtään sen iloisemmaksi. Ja millä logiikalla aiottua kalliimmalla ostaminen tuottaa säästöä. Summalla saa ehkä enemmän, mutta tarve täyttyisi vähemmälläkin.

Totesin, että yksi riittää. Rahaa kului 1,5 euron sijasta vain tasan euro. Säästin 50 senttiä ja mahani tuplasokerilta.

Salakavala nettishoppailu

Nettishoppailu on liian helppoa. Kotisohvalta ei tarvitse nousta, eli edes väsyneet jalat tai nälkä ei pysäytä shoppailua. Siksi varmaan olen haksahtanut siihen niin usein.

nettishoppailuRahanmeno muuttuu absurdiksi, kun tuotteet saa kotiovelleen ennen kuin on maksanut niistä senttiäkään. Ostohetkellä voi tuudittautua ajatukseen siitä, että kuun vaihteen jälkeen rahaa kyllä on taas. Jos taas saman tuotteen lunastaa kaupan kassalta käteisellä, tuntuu rahanmeno konkreettisemmalta.

Tavara voi todellisuudessa olla hyvinkin erilainen, kuin kuvan ja tekstinpätkän perusteella olisi luullut. Palautusoikeus ei aina auta, sillä tilatessa alustavan ostopäätöksen on kuitenkin jo tehnyt. Mielikuvaan tuotteesta on jo ihastunut. Vaikka todellisuus ei täysin vastaisi tätä haavetta, ei mielikuvasta luopuminen aina onnistu. Olen uskotellut itselleni, että kyllä nämä ei-istuvat farkut ovat hyvät, koska näistä oli kirjoitettu niin paljon ylistäviä arvosteluja.

Yhdellä verkko-ostoksella antaa yhteystietonsa usein myös mainontaan. Mainostulvan tukkiminen vaatii vaivaa. Minulta meni siihen kokonainen iltapäivä.

Verkkokauppojen valtavista valikoimista löytyy aina jotain täydellistä. Takaraivossa puhuu (huono) vanha neuvo: ”Jos löydät jotain täydellistä, osta se! Toista ei ehkä tule vastaan.” Mutta nykyään todennäköisesti tulee. Maailma on pullollaan kauniita ja käytännöllisiä esineitä, kaikkia ei tarvitse omistaa.