Kaksi kirpparipöytää: hitti ja huti

Tänä talvena olen vuokrannut itsepalvelukirpputorilta pöydän kahteen otteeseen. Ensimmäinen reissu oli menestys, toinen surkea floppi. Lopputulokseen johtaneet syyt eivät kummoista päättelykykyä vaatineet. Avaintekijänä kaikessa oli aika.

Menestyksekäs kirpparipöytä tuotti viikossa useita satasia ja tavaraa lähti kolme ikea-kassillista. Syväluottaava analyysini onnistumisen syistä:

• Paikka on yksi kaupungin suosituimmista
• Osasin toivoa hyvää pöytää, sillä kirppari oli jo tuttu asiakkaan näkökulmasta
• Ehdin keräillä myytäviä juttuja kokoon vähitellen, sillä jonotin paikkaa kolme kuukautta
• Varasin aikaa tuotteiden huoltamiseen (pesu, silitys, nappien ompelu, nyppyjen poisto…)
• Tunsin kirpparin yleisen tyylin, tiesin mikä juuri siellä myy
• Hintani olivat kohtuulliset naapuripöytiin verrattuna
• Kävin myyntiviikon aikana muutaman kerran viemässä täydennystä, siistimässä pöytää ja tarkastamassa hinnoittelua

Hyvästä kokemuksesta innostuneena, muuton varmistuttua halusin taas kirpparille. Varasin paikan upouudelta itsepalvelukirpputorilta, joka näytti kuvien perusteella ihanan väljältä. Isoin houkutin oli edullinen pöytävuokra ja nopea saatavuus. Sain paikan kahden päivän varoitusajalla.

Tällä toisella reissulla tienasin juuri ja juuri pöytävuokran hinnan takaisin, voittoa tuli kymppi. Tavaraa myin yhden kauppakassillisen ja myymättä jäi täysi ikea-kassillinen. Surkeasta menestyksestä voin syyttää vain itseäni:

• En ehtinyt kerätä kunnolla myytävää, haalin viimeisenä iltana myyntikassiin ”edes jotain”
• Vaatteiden huolto jäi pesun tasolle
• Asiakkaat eivät vielä olleet löytäneet uutta kirpparia, puolet myyntipöydistäkin ammottivat tyhjinä
• Tavarani olivat väärän tyyppisiä juuri täällä myytäväksi
• Huomattuani virheeni en ehtinyt korjata sitä etsimällä kyseisen kirpparin henkeen paremmin sopivaa myytävää, jälkeenpäin sitäkin löytyi

Otinpahan opikseni. Seuraavalla kerralla lähden myymään vain tutulle kirpparille ja vain, jos myytävää tavaraa todella löytyy.

Uuden vuoden lupauksia olosuhteiden pakosta

Yleensä sitoudun elämää parantaviin päätöksiin silloin, kun on niiden aika, en kalenterikuukausia mukaillen. Tällä kertaa muutoksen aika sattuu olemaan nyt, vuoden vaihteessa. Tein kaksi päätöstä.

Vähennän tavaran määrän noin puoleen nykyisestä

Tämän vuoden aikana meillä on edessä muutto. Uutta asuntoa ei vielä ole löytynyt, mutta toivotun sijainnin ja taloudellisen tilanteen huomioon ottaen uusi koti tulee olemaan nykyistä noin puolet pienempi. Tällä hetkellä tavaran määrä on asettunut melko lailla sopivaksi tähän ympäristöön, mutta neliöiden puolittuminen vaatii radikaalia vähennysprojektia. En voi turvautua aiempaan tottumukseen, eli hitaaseen, kerros kerrallaan tapahtuvaan tavaran vähentämiseen. Nyt puolet omaisuudesta pitää saada kiertoon muutamassa kuukaudessa. Haastetta riittää, sillä jokainen esine on jo kertaalleen käyty läpi ja päätetty säästää.

Leikkaan menoista pois kolmasosan

Pari vuotta sitten huomasin talouteni lähteneen huolestuttavaan mahalaskuun. Tuloja oli vakityön ansiosta mukavasti, mutta palkka hupeni parissa päivässä lähinnä turhuuksiin ja edellisen kuun velan maksamiseen. Marraskuun palkka oli käytetty jo lokakuussa. Pikaisen ryhtiliikkeen ansiosta sain talouden raiteelleen ja velat nolliin. Innostuneena uudesta vapaudesta vaihdoin täysipäiväiseen opiskeluun ja elin puolikkailla tuloilla rikkaampaa elämää, kuin koskaan aiemmin.

Tänä vuonna opiskelujen loppurysäys ja opintotukikuukausien loppuminen tarkoittavat huomattavaa kuoppaa talouteen. Tällä hetkellä olen saanut menot sopimaan pienehköihin tuloihini mukavasti. Rahaa on jäänyt jopa säästöön kuukausittain. Tulojen lasku vaatii kuitenkin uudelleenjärjestelyä. Päätä huimaa, kun katson budjetin pikkuruisia summia. Opintojen loppuun saaminen on kuitenkin niin tärkeää, että sen vuoksi olen valmis elämään vaikka näkkileivällä. Saanpahan tilaisuuden etsiä ja löytää uusia nuukailutapoja sekä oppia lisää elämän rahaa tärkeämmistä asioista. Sitten joskus, jos saan pätevyyttäni vastaavan työn ja tulot nousevat taas huimiksi (suomalaisen keskitulon tasolle), osaan toivottavasti arvostaa rikkauttani ja elää varojeni mukaan.

Vuosi tulee olemaan haastava, mutta jännittävä. Odotan innolla!

Tänään en ostanut: Hylly vinyylilevyille

Kotiimme muutti perintönä keskikokoinen kokoelma vinyylilevyjä ja ne tulivat jäädäkseen. Mutta yhdessäkään jo olemassa olevassa kalusteessa ei ole levyille tilaa, joten ne ovat pölyttyneet olohuoneen lattialla jo useamman kuukauden.

Tällä kertaa tiesin verkkokauppoja selailemattakin millainen ostos ratkaisisi tämän ongelman. Ikean lokerikko on sopivien mittasuhteidensa ansiosta on muodostunut jo klassikoksi vinyylilevyjen keräilijöiden joukossa. Eihän se mikään täydellisen kaunis ole, mutta pitäisipä levyt pois lattialta.

Kyseistä hyllykköä myydään paljon käytettynä, joten olisin saanut sen helposti parilla kympillä. Silti emmin. Hylly olisi kompromissi, väliaikaisratkaisu. En halua maksaa sellaisesta mitään, joten levyt ovat saaneet jäädä lattialle.

Ostamista vältellessäni aloin toden teolla käydä läpi sitä, mitä jo omistamme. Eikö levyjä muka todellakaan saa tungettua mihinkään muualle? Rakentelin päässäni palapeliä, voisiko työhuoneen kansiot siirtää pöydän kaappiin. Jos kaapin sisällöstä osa joutaisi pois ja loput voisi laittaa laatikoihin. Laatikoistakin varmaan saa jotain pois.

Palaset loksahtivat kohdilleen. Ongelma ratkesi kokonaan ilman rahaa ja uutta tavaraa. Tarvitsin vain hieman motivaatiota todella miettiäkseni säilytysratkaisuja. Laitoin säästyneet rahat talteen, joku päivä ostan niillä sen täydellisen hyllyn, joka ei ole kompromissiratkaisu.

Liian usein ratkaisen kodin säilytyspulmat ostamalla uutta. Vastaus voisi löytyä aivan nenän edestä, kuten tälläkin kertaa, vain pienellä uudelleenjärjestelyllä.

Tänään en ostanut: rikkaimuri

Keittiömme lattialle ilmestyy aika ajoin muruja. Eteiseen taas kertyy pikkukiviä, hiekkaa ja roskia. Imurimme on iso ja kömpelö. Sitä ei jaksa kaivaa siivouskomerosta pikkuhommaa varten. Kerran vietin mukavaa lauantaipäivää selaillen blogeja. Useissa niistä pyöri yhteistyökampanja erään varrellisen 2-in-1 rikkaimurin kanssa. Tuonhan minä tarvitsen!

Rikkaimurin luvattiin olevan kevyt, ketterä ja kaunis. Sitä kehtaisi pitää esillä käyttövalmiudessa, se sopii sisustukseen! Siivoamisesta tulisi helppoa ja nopeaa. Puhtauttaan kiiltelevät lattiat odottavat vain yhden ostoksen päässä. Meidän keittiöstä tulisi ikuisesti siisti, hyvästi murut ja hiekanjyvät!

Ystäväni sai kyseisen imurin lahjaksi ja pääsin kokeilemaan sitä tositoimissa. Imuri ei olekaan mitenkään erityisen kaunis, se näyttää imurilta. Ystävä oli piilottanut sen verhon taakse. Blogeja lukiessa olin vain uskonut ylistyssanoja, enkä ollut pysähtynyt todella katsomaan tuotetta. Onko se minun mielestä kaunis? Ei. Sopiiko se meidän sisustukseen? Ei.

Käyttökokemus ei ollut lainkaan niin ketterä kuin oli luvattu. Möhkälemäinen suulake ei mahdu kapeisiin koloihin, imuri on yllättävän painava ja siten kömpelö. Imuteho ei päätä huimaa ja akku loppui ennen kuin keittiö oli imuroitu.

Järkäleimurin putki mahtuu pieniinkin koloihin ja sen kädessä pidettävä osa on kevyt, sillä paino rullaa lattialla. Kymmenenkin vuotta vanhan laitteen imuteho voittaa rikkaimurin mennen tullen, eikä töpselistä lopu virta.

Päätin, etten osta rikkaimuria. Säästin satasen.

Mutta mites ne murut keittiön lattialla? Ei isoa imuria edelleenkään kukaan jaksa kaivaa komerosta pikasiivousta varten. Ratkaisu asui samassa komerossa imurin kanssa, aivan nenän edessä. En ymmärrä, miksi olin unohtanut tämän lapsuudesta tutun vakiojutun.

Harja ja rikkalapio. Nyt nämä ovat tehokäytössä ja keittiö muruton.

(kuva täältä)

Keskinkertainen meikkivoide

On ihan normaalia, jos meikkipussistani löytyy neljä avattua meikkivoidetta. Hamstraan jokaisen kohdalle osuvan kiinnostavan yksilön, sillä etsin sitä täydellistä. Uutta ostaessa en mieti, kuinka monta vastaavaa jo lojuu käyttämättömänä kotona. Jos en heittäisi säännöllisesti puolitäysiä purnukoita kylmästi roskiin, olisin jo hautautunut niihin.

En ole innokas kosmetiikkaharrastaja, meikkaan vain vähän. En kaipaa vaihtelua tai kokeiluja kosmetiikan saralla, vaan haluan vain löytää sen yhden luottotuotteen. Silti tai juuri siksi olen kuluttanut aivan liikaa rahaa meikkivoiteeseen. Toisinaan ostan halpoja ja silloin tällöin panostan johonkin kalliimpaan. Eikä mikään ole ollut täydellinen, kaikki keskinkertaisia.

Mutta, nyt jokin on muuttunut.

Havahduin siihen, että eräs keskinkertainen meikkivoidetuubi tyhjeni. Ei auttanut purkin auki leikkaaminen eikä kaapiminen. Pengoin läpi varastot ja meikkipussit olettaen, että jostain hyppäisi esiin puolikäytetty purnukka. Vaan eipä hypännyt. Meikkivoide oli ihan oikeasti koko talosta loppu.

Joskus olisin kauhistunut, mutta en enää. Ripsiväri riitti mainiosti luentopäivään. Todellinen minimalisti ehkä päättäisi tämän tarinan siihen, kuinka huomasi elämän olevan ihanaa myös luonnontilassa ja jatkoi onnellisena ilman meikkivoidetta. Mutta minäpä en ole niin perusteellinen ja ostan uuden todennäköisesti pian. Meikkaaminen ei ole välttämätöntä, mutta onhan se mukavaa.

Opin, että yhdelläkin pärjää, eikä sen tarvitse olla täydellinen. Keskinkertainen on riittävä. Yksinkertaisempi kosmetiikkaelämäni on huomaamatta edennyt niin pitkälle, että turhia purnukoita ei enää pyöri nurkissa. Meikkivoide voi ihan oikeasti loppua. Pieni arkipäiväisyys useimmille, valtava harppaus minulle.

Tänään en ostanut: kaksi suklaapatukkaa

Kävin kaupassa, halusin suklaata. Yhden tietyn suklaapatukan.

Kappas, hakemassani suklaassa oli käynnissä kampanja. Kaksi kappaletta 1,5e. Yksi normaalihinnalla tasan euron. Enempää ajattelematta nappasin hyllystä yhden sijaan kaksi, sillä pikainen laskutoimitus kertoi alennusta tulevan toisesta suklaasta 50 senttiä. Puoleen hintaan, vau. Kävipä hyvä tuuri!

Pitkässä kassajonossa järki ehti raksuttaa tilanteen tasalle. Alunperinhän halusin vain yhden, kahden syöminen ei tee minua yhtään sen iloisemmaksi. Ja millä logiikalla aiottua kalliimmalla ostaminen tuottaa säästöä. Summalla saa ehkä enemmän, mutta tarve täyttyisi vähemmälläkin.

Totesin, että yksi riittää. Rahaa kului 1,5 euron sijasta vain tasan euro. Säästin 50 senttiä ja mahani tuplasokerilta.

Salakavala nettishoppailu

Nettishoppailu on liian helppoa. Kotisohvalta ei tarvitse nousta, eli edes väsyneet jalat tai nälkä ei pysäytä shoppailua. Siksi varmaan olen haksahtanut siihen niin usein.

Rahanmeno muuttuu absurdiksi, kun tuotteet saa kotiovelleen ennen kuin on maksanut niistä senttiäkään. Ostohetkellä voi tuudittautua ajatukseen siitä, että kuun vaihteen jälkeen rahaa kyllä on taas. Jos taas saman tuotteen lunastaa kaupan kassalta käteisellä, tuntuu rahanmeno konkreettisemmalta.

Tavara voi todellisuudessa olla hyvinkin erilainen, kuin kuvan ja tekstinpätkän perusteella olisi luullut. Palautusoikeus ei aina auta, sillä tilatessa alustavan ostopäätöksen on kuitenkin jo tehnyt. Mielikuvaan tuotteesta on jo ihastunut. Vaikka todellisuus ei täysin vastaisi tätä haavetta, ei mielikuvasta luopuminen aina onnistu. Olen uskotellut itselleni, että kyllä nämä ei-istuvat farkut ovat hyvät, koska näistä oli kirjoitettu niin paljon ylistäviä arvosteluja.

Yhdellä verkko-ostoksella antaa yhteystietonsa usein myös mainontaan. Mainostulvan tukkiminen vaatii vaivaa. Minulta meni siihen kokonainen iltapäivä.

Verkkokauppojen valtavista valikoimista löytyy aina jotain täydellistä. Takaraivossa puhuu (huono) vanha neuvo: ”Jos löydät jotain täydellistä, osta se! Toista ei ehkä tule vastaan.” Mutta nykyään todennäköisesti tulee. Maailma on pullollaan kauniita ja käytännöllisiä esineitä, kaikkia ei tarvitse omistaa.

Mitä en ostanut tänään: pyykinkuivausteline

Meidän pyykinkuivausteline on vanha. Löysin sen hylättynä sukulaisten kellarista, kun muutin omaan kotiin kymmenen vuotta sitten. Maali on lohkeillut pois jaloista lähes kokonaan, eikä telineen iästä voi erehtyä. Teline on pieni, yksi täysi koneellinen pyykkiä mahtuu siihen juuri ja juuri. Kerran, kun pesin kaksi koneellista vaatepyykkiä saman päivän aikana, harmistuin telineen pienuudesta. Pian löysin itseni tietokoneen äärestä selailemasta verkkokauppoja. Ja voi miten hienon pyykinkuivaustelineen löysinkään!

Siinä on monta tasoa, siinä on erityinen kätevä taittomekanismi, se on tukeva! Se on laadukas ja ilmeisesti jonkin sortin designtuote. Tämähän olisi kerrassan järkevä ostos! Tämän hankittuani meidän pyykkikori olisi varmasti aina tyhjä, kun voisin pestä vaikka kaiken kerralla. Ja tällaisen telineen muistaisin ihan varmasti tyhjentää ajallaan ja piilottaa kaapin taakse, kun tässä on se kätevä taittomekanismi! Onhan tämä kallis, 80 euroa, mutta se on pieni hinta ikuisesti toimivasta pyykkihuollosta.

Päätin kuitenkin käydä kaupassa tutkailemassa tätä livenä ennen ostoskoriin klikkaamista. Teline onkin yllättävän painava ja, kuten luvattua, iso. Kätevä taittomekanismi ei olekaan kovin kätevä, pelkäsin päätyväni akuankkamaisesti solmuun metallihäkkyrän kanssa. En silti ollut valmis luopumaan täydellisen pyykinkuivaustelineen ja sujuvan pyykkäysarjen mielikuvasta, jonka olin itselleni kehittänyt. Lähdin kotiin jättäen telineen ”vakaaseen harkintaan”.

Harkinta-aikana tarkkailin arkeani. Nykyinen teline on kahden hengen talouteen aivan täydellisen kokoinen. Isompi sopisi paremmin suurperheelle. Vaatekaapin raivokkaiden siivousten myötä pyykättävää on nykyään melko vähän, harvemmin niistä tulee edes kahta täyttä konetta. Silloinkin voin hyvin ripustaa osan vaatteista henkareille. Onhan tuo kulahtanut teline aika sympaattinen, pinterestissä se olisi industrial, boho ja rustic. Kun rosoinen lookki ärsyttää, olen motivoitunut piilottamaan telineen mahdollisimman nopeasti omalle paikalleen. Teline on niin kevyt, että kannan sen helposti huoneesta toiseen, vaikka täytenä.

Tärkein oivallus oli se, että uusi pyykinkuivausteline ei taio minusta pesuaineentuoksuista superpyykkääjää, jolla ei ikinä loju epämääräisiä kasoja missään. Jos jo pienen telineen tyhjentäminen on rasittavaa, niin miksi triplasti isomman määrän viikkaaminen olisi yhtään houkuttelevampaa? Monimutkaisella taittomekanismilla varustettua rohjaketta ei myöskään noin vain sujauteta jemmaan tai nosteta yhdellä kädellä pois imurin tieltä.

Ratkaisu helpompaan pyykkihuoltoon on ollut yksinkertainen: vähemmän vaatteita tarkoittaa vähemmän pyykkiä. Ruksin telineen pois ostoslistalta, säästin 80 euroa ja kotini lisärojulta.

(kuva)

Eroon kanta-asiakaspostista

Vuosien varrella olen haksahtanut moneen kanta-asiakasjärjestelmään. Näiden takia kotiin ja sähköpostiin tulvii mainospostia, joka joko laittaa itsekurin koville tai täyttää paperiroskikset. Käytin yhden iltapäivän tämän tulvan karsimiseen. Monessa paikassa sitä ei ole tehty helpoksi, firmat haluavat saada mainoksensa perille.

S-etukortti. En keskitä ostoksiani, vaan käytän korttia yksittäisten tarjousten vuoksi. (Hyvä postaus näistä bonusjärjestelmistä löytyy esim. täältä). Tätä asiakkuutta en halunnut lopettaa kokonaan, mutta Yhteishyvä päätyy poikkeuksetta suoraan paperiroskikseen. Loin s-tunnuksen s-kanavalla ja pyysin s-asiakastiedotteeni sähköisenä. Annoin järjestelmään sen sähköpostiosoitteeni, joka on varattu vain mainoksille.

K-plussa. Pirkka-lehti jää tulematta tavallisen ”ei mainoksia”-kyltin ansiosta. Plussan nettipalvelussa kävin klikkaamassa plussapisteiden maksutavaksi pankkitilin. Nyt ei tarvitse pelleillä plussaseteleiden kanssa, muistaa ottaa niitä mukaan ja käyttää ennen vanhentumista. Silloin tällöin (todella harvoin) tilille tipahtaa Keskolta 5e.

Stockmann. Stockan kanta-asiakaspostista pääsee eroon vain siten, ettei näytä korttiaan. Täällä on selitetty kortin toimintaperiaate. Käytän stockan korttia nykyään vain, jos ostan jotain tarjouksessa olevaa, eikä kortti enää asu vakituisesti lompakossani. Kanta-asiakasvihko on koottu hyvin, se herätti usein uusia tarpeita ja yllytti tuhlaamaan. Nyt vältyn houkutuksilta ja paperiroskalta.

Ellos. Tilasin kerran tennarit. Sen takia olen saanut vuosia järkyttävät kasat mainospostia, kuvastoja, alennusseteleitä ja lainatarjouksia. Opin olemaan edes avaamatta mainoskirjeitä, mutta paperiroskan kertymistä se ei estänyt. Elloksen nettisivujen kautta onnistuu vain sähköisen uutiskirjeen tilauksen päättäminen. Paperisen mainospostin lopettamiseen ja tilin sulkemiseen tarvittiin puhelinsoitto, mutta ei onneksi sen enempää. Tältä sivulta löytyy tilipalvelun puhelinnumero, johon soittamalla sain haluamani. Sanoin ystävällisesti, mutta selkeästi haluavani irtisanoa asiakkuuteni kokonaan.

Huutokaupat (huuto.net, ebay, tori…) Asetin nettihuutokauppoihin vahteja, jotka lähettävät aina sähköpostia, kun jotain hakusanoihin sopivaa tulee myyntiin. Nämä ovat erityisen vaikeita itsekurille. Käytetty tavara on myynnissä vain kerran, huomiselle ei välttämättä ehdi miettiä. Usein myös perustelin itselleni ostoksen järkevyyden huimalla hinnanalennuksena uuteen nähden ja käytettyjen tuotteiden ekologisuudella. Mutta turha tavara ei muutu käytettynäkään tarpeelliseksi. Eniten säästän, kun en osta ollenkaan.

Nettivaatekaupat tms. Näiden mainospostilta olen välttynyt katsomalla tarkkaan, etten anna lupaa suoramarkkinoinnille. Aiemmin tilattujen uutiskirjeiden lopetus onnistui viestin alareunassa olevan linkin kautta. Joskus aikoinaan avattujen, jo tyhjiksi maksetujen tilien sulkeminen on usein tehty tarkoituksella hankalaksi. Asiakaspalveluun soittaminen on yleensä nopein keino.

Mainostulvan patoamisen jälkeen paperiroskan määrä meidän taloudessa on vähintään puolittunut. Seuraavaksi pitää selvittää, miten pääsen eroon ammattijärjestön ja vastaavien ilmaislehdistä. En kuitenkaan lue niitä koskaan.

”Mutta jos siellä on tarjouksessa jotain, mitä tarvitsisin!”

Mainokset ovat rasittavia. Ne herättävät ostoshimoja, tukkivat postilaatikon ja sähköpostin. Roska ja tuhlailuhoukutukset, ei kiitos.

En tilaa uutiskirjeitä ja irtisanoin kaikki mahdolliset jo olemassaolevat. Ne, joita en voi välttää, ohjaan ilmaissähköpostiin, jota en juuri koskaan avaa. Verkkosivujen mainokset saa kivasti estettyä selaimen lisäosalla. Paperimainonta oli haastavampi pala. ”Ei mainoksia” -kyltti postilaatikossa suodattaa vain osan. Lopuista sain enimmän pois soittamalla mainoksia lähettävän firman asiakaspalveluun. Muutamaan paikkaan jouduin soittamaan pariin otteeseen.

Nuo niksit lienevät kaikille tuttuja. Vaikeampaa mainosten välttämisessä oli asennemuutos. Uutiskirjeet pullistelevat erityistarjouksia, jotka ovat voimassa vain tänään ja vain minulle. Tilasin joskus kaikista kiinnostavista kaupoista uutiskirjeen, jotta hyvä tarjous ei jäisi huomaamatta. Alennusten avullahan säästää silkkaa rahaa! Mutta vielä useammin alennus houkuttelee ostamaan jotain, mitä en oikeasti tarvitsisi. Siispä tylysti vain kirjeen tilaus katki. Sähköpostini on taas ihanan tyhjä, enkä ole ostanut verkosta mitään pitkiin aikoihin.

Paperisia kanta-asiakasposteja selailin samasta syystä. Jos siellä onkin tarjouksessa jotain, jonka olisin muutenkin ostanut. Yleensä löysin vain uusia tarpeita, joista en ennen lehden selailua edes tiennyt. Satunnaiset ”osta 50e, saat 10e alennusta” -kupongit olisivat jääneet käyttämättä, ellen olisi voimassaoloajan loppuessa rynnännyt kauppaan ostamaan edes jotain, ettei alennuskymppi menisi hukkaan. Silloin en säästänyt kymppiä, vaan menetin neljä.